Zelenskyi: Venäjä suunnittelee iskuja Ukrainan ydinvoimaloihin – "Sellaisen päivän ei pidä koittaa"
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoo saaneensa tiedustelutietoja, joiden mukaan Venäjä suunnittelee iskuja Ukrainan ydinvoimaloihin niiden irrottamiseksi maan sähköverkosta.
YK:n yleiskokouksessa puhunut Zelenskyi varoitti, että tällaisiin iskuihin sisältyy suuri ydinonnettomuuden vaara.
– Mikä tahansa ohjus- tai lennokki-isku voi johtaa ydinkatastrofiin. Sellaisen päivän ei pidä koittaa, hän sanoi.
Zelenskyi muistutti, ettei säteily sellaisessa tapauksessa kunnioita valtioiden rajoja. Zelenskyi myös alleviivasi Venäjän jo tuhonneen suuren osan Ukrainan energiainfrastruktuurista.
– Näin (Venäjän presidentti Vladimir) Putin valmistautuu talveen toivoen piinaavansa miljoonia ukrainalaisia, tavallisia perheitä ja kaupunkeja. Putin haluaa heidän jäävän kylmään ja pimeään tänä talvena, Zelenskyi sanoi.
Puheessaan Zelenskyi myös puolusti omaa rauhansuunnitelmaansa ja arvosteli sille esitettyjä vaihtoehtoja.
Ne eivät hänen mukaansa tee Ukrainalle oikeutta eivätkä tuo mukanaan pysyvää rauhaa, vaan taustalla saattaa olla halu tehdä jotain samanlaista kuin mitä Putin tekee.
Zelenskyi mainitsi puheensa tässä osassa nimeltä Kiinan ja Brasilian ”parivaljakon”, joka pyrkii hakemaan tukea rauhannäkemyksilleen Euroopasta ja Afrikasta.
– Silloin herää kysymys, mikä on todellinen tarkoitus, Zelenskyi sanoi.
– Jokaisen on ymmärrettävä, ettei omaa valtaa voi lisätä Ukrainan kustannuksella, hän jatkoi.
Zelenskyi ei tuonut puheessaan esiin uusia aloitteita vaan kertasi aiempia vaatimuksiaan, kuten venäläisten miehittäjäjoukkojen poistumisen Ukrainasta, siepattujen ukrainalaisten palauttamisen ja sotarikoksiin syyllistyneiden tuomisen oikeuden eteen.
– Tällainen on rauhansuunnitelma. Mikä osa siitä on mahdotonta hyväksyä, jos puolustaa YK:n peruskirjaa, Zelenskyi kysyi.
– Ukrainalaiset haluavat tämän sodan loppuvan enemmän kuin kukaan muu tässä maailmassa, hän vakuutti.