USA:n Bessent: Yhdysvaltojen ja Kiinan on jossain vaiheessa tehtävä tulleista ”iso sopimus”
Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen sopimus tuontitulleista on mahdollinen, sanoo Yhdysvaltain valtiovarainministeri Scott Bessent...
Eurooppa lämpenee nopeammin kuin mikään muu maanosa
Poikkeussäät vaativat viime vuonna yli 300 ihmisen hengen
Poliisit ja vanginvartijat aloittivat historiallisen lakon
Edellinen virkamieslakko nähtiin Suomessa lähes 40 vuotta sitten.
El Salvadorin presidentti ei aio palauttaa miestä, jonka Yhdysvallat toimitti vahingossa megavankilaan
Trump tapasi presidentti Bukelen, josta on tullut hänelle tärkeä liittolainen.
Trump Zelenskyistä: ”Kun aloittaa sodan, täytyy tietää että voi voittaa sen sodan”
Trumpin mukaan Ukrainan presidentti Zelenskyi on osaltaan syyllinen ”miljoonien ihmisten kuolemaan”
Maanmittauslaitos kehittelee laitetta, joka tunnistaisi satelliittihäirinnän
Satelliittipaikannuksen häirintä on lisääntynyt voimakkaasti vuodesta 2022 lähtien
Selvitys: Muovinkierrätys on Suomessa selvästi keskeneräistä
Puolet muovipakkauksista tulisi kierrättää EU:ssa vuoden loppuun mennessä. Suomi ei saavuta tavoitetta.
Vakuutusyhtiön arvio: Konkurssien määrä vähenee pian dramaattisesti
Etenkin pk-yrityksillä ja suurilla yrityksillä menee aiempaa paremmin.
Harvey Weinsteinin uusi oikeudenkäynti alkaa
Seksuaalirikoksista tuomitun entisen elokuvatuottajan Harvey Weinsteinin, 73, uusi oikeudenkäynti alkaa tänään valamiehistön valinnalla...
Yhdysvallat ja Iran neuvottelevat ydinohjelmasta jälleen lauantaina
Iranin ulkoministeri aikoo matkustaa tällä viikolla Moskovaan keskustelemaan viikonlopun neuvotteluista.
Huomenna saattaa rikkoutua 20 asteen raja
Keväisen lämmin sää hellii myös tänään maan etelä- ja keskiosissa. Euroopan keskipitkien sääennusteiden...
Keskusta vaalivoittoon Etelä-Pohjanmaalla
Keskusta on suurin puolue kuntavaaleissa jokaisessa kunnassa Etelä-Pohjanmaalla. Aluevaaleissa keskusta keräsi 37,9 prosentin...
Keskusta vahvistui Varsinais-Suomessa
Keskusta vahvisti alue- ja kuntavaaleissa kannatustaan Varsinais-Suomessa.
Keskustan kannatus nousi aluevaaleissa, ja paikkojen määrä...
Kummola ei vihaakaan Aamulehteä – päätoimittaja myöntää möhläyksen vaaliuutisoinnissa
Aamulehti myöntää tehneensä virheen Tampereen nykyistä pormestaria Kalervo Kummolaa (kok.) koskevassa uutisoinnissaan.
Lehti uutisoi...