Vesa Vihriälä: EU-integraatiosta pitäisi käydä kansalaiskeskustelua ilman "kriisien luomaa pakkoa"
Ekonomisti ja työelämäprofessori Vesa Vihriälän mukaan EU:sta on tulossa yhteisvelan myötä epätäydellinen fiskaaliunioni, joka lisää kriisiytymisen riskiä pidemmällä aikajänteellä.
Ekonomisti kirjoittaa blogissaan, että lyhyellä tähtäimellä EU:n elpymisrahastoratkaisu kuitenkin tukee Euroopan kasvua ja vähentää talouskriisin todennäköisyyttä.
Hän sanoo sen olevan myös Suomen etu.
Yhteisvelkaantumiseen liittyvät pidemmän aikavälin ongelmat voisivat Vihriälän mukaan ratketa liittovaltiomaisten päätöksentekorakenteiden avulla.
Hän kuitenkin epäilee ettei EU:n päätösvallan lisääminen jäsenmaiden kansallisen päätösvallan kustannuksella saisi jäsenmaissa riittävää poliittista kannatusta toteutuakseen.
Vihriälä katsoo, että elpymispaketin toteutuksen tulisi johtaa avoimeen kansalaiskeskusteluun siitä, mitä ovat ne asiat, joissa EU-tason toiminta ja sen edellyttämä tehokas päätöksenteko tuovat aidosti lisäarvoa kansallisen päätöksenteon rinnalle.
– Tätä keskustelua tulisi vihdoin kyetä käymään ilman kriisien luomaa pakkoa hätäratkaisujen etsintään.
EU:n integraatiota ei tulisi hänen mielestään edistää tavalla, jossa yhtä integraatioaskelta seuraavat kriisit pakottavat syventämään integraatiota entisestään.
– Kestävä integraatio syntyy paljon varmemmin koettujen hyötyjen kuin pelon varaan.