Vasemmistoliiton Kivelä: Perussuomalaiset on äärioikeistolaisen väkivallan ideologian ansioitunein levittäjä
Eduskunta kävi maanantaina suorasukaisen keskustelun yhdenvertaisuudesta, tasa-arvosta ja syrjimättömyydestä. Keskustelualoite kumpusi Oulun rasistisista väkivallanteoista.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä huomatti, ettei yksikään poliittinen teko ei tapahdu tyhjiössä. Äärioikeistolainen väkivalta ei synny ilman sitä ylläpitävää ideologiaa, ilman rasismia, ilman keinotekoisia hierarkioita ja salaliittoteorioita, Kivelä paalutti.
– Mutta kuka tätä kulttuurisotaa käy? Tämän ideologian ansioitunein levittäjä on perussuomalaiset, Kivelä sanoi.
– Sen takia onkin hieman erikoista puhua äärioikeiston uhasta, kun meillä on maassa hallitus, joka muodostuu oikeiston ja äärioikeiston liittoumasta.
Kivelän mukaan maahanmuuton politisoiminen ja rasistisen ideologian levittäminen on hallituspuolue perussuomalaisten johtajien poliittisen ajattelun ytimessä.
– Kuitenkin ajattelen, että jokainen puolue, joka on lähtenyt peesaamaan perussuomalaisia, on osaltaan vastuussa tästä ilmapiirin heikkenemisestä ja siitä, että tässä maassa on ihmisiä, jotka joutuvat pelkäämään näitä rasistisia hyökkäyksiä, Kivelä osoitti sanansa pääministeripuolue kokoomukselle.
Kokoomusedustaja Pihla Keto-Huovinen myös korosti, että kaikenlainen rasistinen ajattelu ja käytös tulee kitkeä alkuunsa. Hän totesi, että Oulun väkivallanteot ovat vain jäävuoren huippu.
– Tällaisia tekoja edeltävät rasismin hiljainen hyväksyminen sekä syrjinnän ja vihapuheen salliminen yhteiskunnassamme. Siksi on tärkeää puuttua rasismiin sen kaikissa muodoissa työpaikoilla, ystäväpiireissä, somessa, julkisissa liikennevälineissä.
RKP:n kansanedustaja Eva Biaudet huomautti, että Suomen pitäisi olla turvallinen maa jokaiselle.
– Tällainen dehumanisoiva ja vihaa lietsova uhkakuvilla pelottelu, sellainen politiikka, on tänä päivänä arkea myös tässä talossa ja varsinkin poliitikkojen somekäyttäytymisessä. Mielestäni sitä ei voi enää kieltää. Emme ole ihan samalla linjalla, kuin olemme olleet ennen, että sivistynyt puhe edellyttää suvaitsevaisuutta ja yhdenvertaisuutta.
On surullista, että joudumme käymään tätä samaa keskustelua uudelleen.
Keskustan kansanedustaja Vesa Kallio
Keskustan kansanedustaja Vesa Kallio muistutti, että eduskunta kävi rasismikeskustelun hallituksen tiedonannosta myös viime syyskuussa.
– On surullista, että joudumme käymään tätä samaa keskustelua uudelleen, vaikka kyseessä ovat asiat, joita jokainen ihminen noudattaa, jos on saanut edes jonkinlaisen kotikasvatuksen.
– Emme eduskuntana ole pystyneet ylläpitämään yhteiskuntaa, jonka ihmiset kokisivat yhdenvertaiseksi, tasa-arvoiseksi ja oikeudenmukaiseksi sekä, mikä tärkeintä, turvalliseksi, Kallio sanoo.
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kuuli istuntosalissa vihapuhetta perussuomalaisia kohtaan.
– Se on jatkunut jo pitkään, ja maalittamista minäkin olen kohdannut muiden puolueiden taholta niin paljon, että olen joutunut tänne eduskuntaan sen johdosta, hän sanoi.
Perussuomalaisten kansanedustajan Miko Bergbomin mukaan kaikenlainen väkivalta on lähtökohtaisesti aina tuomittavaa, ”tuli se sitten äärioikealta, tuli se sitten äärivasemmalta tai radikaali-islamisteilta”.
Kansanedustaja Laura Huhtasaaren (ps.) mielestä väestönvaihdosta puhuminen ei ole vihapuhetta.
– Me voisimme myös puhua kulttuurinvaihdosta tai uskonnonvaihdosta, hän sanoo.
– Tilastoista pitää voida keskustella, meidän pitää voida puhua tosiasioista. Tämä ei ole vihapuhetta, Huhtasaari näkee.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen uskoo, että poliittinen polarisaatio, sosiaalisessa mediassa yleistynyt vihapuhe sekä mielenterveysongelmat ovat lisänneet ääriaatteiden kannatusta myös Suomessa.
– Suojelupoliisi on todennut, että äärioikeistolaisen väkivallan ja terrorismin uhka on aito, ja meidän täytyy ryhtyä toimenpiteisiin sen kitkemiseksi. Valitettavasti Suomessa on myös tapahtunut ääri-islamilaista väkivaltaa, sen uhka on olemassa, ja myöskin ekoterrorismia on havaittu ainakin yksityisen omaisuuden rikkomisen muodossa.
Kurvisen mukaan oleellisinta on se, että kaikki yhteiskunnan vaikuttajat viestivät, että ihmisarvo on jakamaton ja kaikkia ihmisiä pitää kunnioittaa.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sanoo koko Suomen pysähtyneen siitä tiedosta, että kolmekymppinen mies kävi 12-vuotiaan lapsen kimppuun takaapäin oululaisessa kauppakeskuksessa.
– Aivan järkyttävä tapaus. On tärkeää, että tämä tapaus on laajasti tuomittu, ja niin pitää olla. Ja kun nyt näyttää siltä, että tässä on rasistinen motiivi, että tämän lapsen kimppuun on hyökätty sen perusteella, mikä hänen taustansa on, niin se on aivan kerta kaikkiaan kammottavaa.
– Vihapuheesta on lyhyt matka vihatekoihin, ja rasistiset teot synnyttävät lisää rasistisia tekoja, niin kuin olemme nyt nähneet, Lindtman sanoo.