Vanhanen Ylellä: Talouden painopisteet vaikuttavat voimakkaasti valtiovarainministeriön kansliapäällikön nimitykseen – "Taloustilanne on muuttunut"
Talouden painopisteet vaikuttavat voimakkaasti siihen, kenet nimitetään valtiovarainministeriön uudeksi kansliapäälliköksi, valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoo Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.
– En ole saanut asiaa viedä eteenpäin, mutta sanon vain sen, että mielessäni on totta kai selkeä painopiste, joka tässä nimityksessä täytyy täyttää.
– Taloustilanne on muuttunut, ja talouden painopisteet vaikuttavat omiin painotuksiini voimakkaasti, Vanhanen sanoi.
Haku ministeriön korkeimman virkamiehen paikalle päättyi jo lähes vuosi sitten, mutta poliittisesti vaikea nimitys oli pitkään jäissä.
Keväällä siinä otettiin aikalisä, kun eduskunnan perustuslakivaliokunta päätti aloittaa selvityksen eduskunnan tiedonsaantioikeuden toteutumiseen liittyvistä ongelmista. Valiokunta muun muassa selvittää, ovatko valtiovarainministeriön virkamiehet antaneet eduskunnalle oleelliset tiedot maakunta- ja sote-uudistuksesta viime vuoden alussa.
Selvitys kytkeytyy siten myös ministeriön alivaltiosihteeriin Päivi Nergiin, joka on ollut vahva ehdokas kansliapäälliköksi.
– En saa valmistella nyt esitystä eteenpäin, on pakko odottaa. Se on valitettavaa, koska tässä on kuitenkin kyse valtionhallinnon eräästä ylivoimaisesti tärkeimmistä tehtävistä, Vanhanen totesi Ylellä.
Martti Hetemäki jättää kansliapäällikön tehtävän syyskuun lopussa, minkä jälkeen ministeriön hallinto- ja kehitysjohtaja, ylijohtaja Juha Majanen hoitaa virkaa vuoden loppuun saakka.
Vanhanen sanoo vuoden loppuun saakka kestävän kansliapäällikön sijaisen nimityksen kertovan siitä, milloin virka varsinaisesti täytetään seuraavaksi viisivuotiskaudeksi.
Kansliapäälliköksi pyrkivää Päivi Nergiä ja hänen kilpailijoitaan erottaa koulutustausta. Nerg on maa- ja metsätaloustieteiden maisteri, kun neljä muuta hakijaa ovat kansantaloustieteen tohtoreita.
Paikkaa ovat hakeneet alivaltiosihteeri Nergin lisäksi Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja, valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston päällikkö Leena Mörttinen, valtiovarainministeriön talouspolitiikan koordinaattori Markus Sovala ja kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen.