Valtonen Ykkösaamussa: Gazassa on käsillä kaikki katastrofin ainekset
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Israelin vaatimus evakuoida miljoona Gazan asukasta alueen sisällä vuorokauden aikana on käytännössä mahdoton tehtävä.
Valtosen mukaan Gazan humanitaarinen tilanne on heikko, kun alue on saarrettu eikä siellä ei ole vettä, elintarvikkeita, sähköä tai lääkkeitä. Evakuoitavassa pohjoisosassa toimii myös sairaala, Valtonen huomautti. Samaan aikaan Israelin arvioidaan valmistelevan laajempaa maaoperaatiota Gazaan.
– Kyllä tässä on kaikki katastrofin ainekset, ulkoministeri totesi.
Myös YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on todennut, että tehtävä siirtää miljoona ihmistä näin lyhyessä ajassa on täysin mahdoton ja epäinhimillinen, Valtonen huomautti.
Valtonen kertoi, että myös Gazassa on muutamia Suomen kansalaisia. Hän toivoi heidänkin hankkiutuvan pois alueelta.
– Saimme juuri aamulla tiedon, että Egypti mahdollistaa ulkomaalaisten siirtymisen Gazasta Egyptin rajan yli Rafahin rajanylityspaikalta. Me tietysti toivomme, että Suomen kansalaiset sinne siirtyvät, koska Gazan tilanne pahenee nyt tunti tunnilta.
Israelissa olevilta suomalaisilta on viikon aikana saatu noin 600 uutta matkustusilmoitusta, Valtonen sanoi. Hän muistutti, että matkustusilmoituksen avulla Suomen viranomaiset voivat pitää yhteyttä alueella oleviin kansalaisiin, jos syttyy konflikti tai vielä pahempi tilanne. Uutta evakuointilentoa ei juuri nyt valmistella.
Valtosen mukaan EU:ssa luotetaan siihen, että Israel on sitoutunut noudattamaan kansainvälistä ja humanitääristä oikeutta.
– Helposti tulee myös siviiliuhreja. Niiden määrä olisi ilman muuta minimoitava. Meillä on EU:ssa se linja, että me ymmärrämme että Israelilla on oikeus puolustaa kansalaisiaan ja omaa turvallisuuttaan, mutta nimenomaan niin, että noudattaa kansainvälistä oikeutta ja pyrkii suojelemaan siviilejä, Valtonen sanoi.
Valtosen mukaan tulisi muistaa, että Gazassa on muitakin ihmisiä kuin Hamasin taistelijoita tai edes tukijoita.
– Jos ja kun humanitaarinen tilanne Gazassa kehittyy heikommaksi, riippumatta millaisia sotatoimia sinne kohdistetaan, olisi tärkeää että sinne avattaisiin humanitaarinen käytävä ja avattaisiin mahdollisuus YK:n alaisille järjestöille ja muille humanitaarisille järjestöille toimia alueella.
Suomen kehitysavusta palestiinalaisille Valtonen totesi, että sitä ei tiettävästi ole mennyt Hamasille mieluisiin kohteisiin. Kehitysministeri Ville Tavio (ps.) on lähdössä arvioimaan Suomen palestiinalaisille antamaa tukea.
– Suomen intressissä ei missään nimessä ole tukea Hamasia. Meidän tukea menee erityisesti kouluille, kuten tyttöjen kouluun pääsyn tukemiseen. Meillä ei ole tarvetta mihinkään nopeisiin toimiin, esimerkiksi tukien poisvetämiseen tai jäädyttämiseen.
Valtosen mukaan on todennäköistä, että kansainvälinen yhteisö saa pian lisätä humanitaarista apua alueelle, mikä koskee myös Suomea.