Valkeasta joulusta turha haaveilla etelässä
Valkeasta joulusta ei kannata haaveilla etelässä, vaikka tänään saattaakin lunta tulla Uudellamaalla eri olomuodoissa.
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Juha Tuomala kertoo nollarajan kulkevan suunnilleen Tampereen korkeudella aattoiltaan asti.
– Etelässä tulee paikoittain lumi- tai räntäkuuroja, mutta sää on se verran lämmin, että lumi ei tule maassa pysymään, Tuomala toteaa.
Tänään sadealueet liikkuvat lounaasta itään sekä pohjoiseen, ja lunta voi sataa 4–6 senttiä Pohjois-Karjalasta Pohjanmaalle. Yöksi sateet väistyvät Lappiin, Tuomala ennustaa.
Huomenna jouluaattona Tuomala kertoo matalapaineen keskuksen olevan maan keskiosassa, jonka yläpuolella sataa reilummin lunta ja alapuolella yksittäisiä lumi- tai räntäkuuroja.
Aattoiltana alkaa pakastaa myös etelässä, mutta lumikertymät jäävät vähäisiksi, jos sitäkään.
– Yksittäisiä lumi- tai räntäkuuroja voi tulla siellä täällä etelässä, mutta Päijät-Hämeen korkeudelta alaspäin lumikertymiä tuskin tulee, Tuomala pyörittelee,
Hänen mukaansa joulupäivänä sää pysyy etelässä melko samanlaisena kuin aattoiltana.
Tuomala muistuttaa, että maakuntien sisälläkin alueelliset erot voivat olla suuria kuurojen osalta.
– On hyvä muistaa yleisesti, että sateet ovat paikallisia ja esimerkiksi tasaista lumentuloa koko maakunnan alueella on turha odottaa.
Pohjoisessa pilvisyyden hälvettyä alkaa pakkanen kiristyä entisestään joulupäivänä, ja 10 asteen pakkasia voi olla Lapin lisäksi myös Pohjois-Pohjanmaan alueella.
Joulupäivän jälkeen sää kylmenee selkeästi pohjoisessa. Esimerkiksi Lappiin on annettu tapaninpäiväksi pakkasvaroitus, joka tarkoittaa, että pakkasta voi olla jopa 30 astetta.
Juttua täydennetty klo 11.58.