Uusi 50 euron seteli otetaan huomenna käyttöön koko euroalueella
Uusi 50 euron seteli otetaan käyttöön tiistaina koko euroalueella.
Uusista seteleistä huolimatta myös vanhat 50 euron setelit pysyvät vielä pitkään käytössä. Niitä lasketaan liikkeelle, kunnes varastot on käytetty loppuun.
Euroopan keskuspankin mukaan euroseteleitä kehitetään, jotta niistä saadaan entistä turvallisempia.
Uudessa setelissä esimerkiksi hologrammia on paranneltu. Siinä on molemmilta puolilta näkyvä kasvokuvaikkuna. Lisäksi setelissä on hohtavanvihreä numero, jonka väri vaihtuu kallistettaessa.
Euromaissa ollaan ottamassa käyttöön uutta eurosetelisarjaa, joka korvaa vaiheittain ensimmäisen eurosetelisarjan vuodelta 2002.
Jo aiemmin on julkistettu uudet 5, 10 ja 20 euron setelit. 100 ja 200 euron setelit on tarkoitus laskea liikkeelle ensi vuoden lopulla. Uutta 500 euron seteliä ei ole tulossa.