Tutkijan mukaan Trumpin salamurhayritys ei ollut odotettavissa
Yhdysvaltain entiseen presidenttiin Donald Trumpiin kohdistunut salamurhayritys ei ollut odotettavissa, arvioi STT:lle Ulkopoliittisen instituutin (Upi) tutkija Maria Lindén.
Korkean profiilin poliitikoilla on pääsääntöisesti ollut niin tarkat turvatoimet, ettei murhayrityksiä pitäisi päästä tapahtumaan, Lindén kertoo.
– Tämä herättää paljon kysymyksiä siitä, miksi nämä turvatoimet epäonnistuivat, eli siinä mielessä ei ollut odotettua.
Lindén ennakoi, että tapahtuman myötä sekä Trump että presidentti Joe Biden tehostavat turvatoimiaan julkisissa esiintymisissä.
Toisaalta jo pidemmän aikaa on kannettu huolta siitä, että nimenomaan republikaanipuolueen poliitikkojen puheissa ja vaikenemisissa on ollut nähtävissä poliittista väkivaltaa normalisoiva kulttuuri. Tämän myötä on voitu tulkita, että poliittinen väkivalta olisi joissain tilanteissa hyväksyttyä ja sallittua, Lindén sanoo.
– On ollut vitsailua poliittisella väkivallalla. On ollut sitä, että vaietaan tilanteissa, joissa olisi ollut syytä voimakkaasti ja kategorisesti tuomita kaikki poliittinen väkivalta.
Biden tulee kohtelemaan Trumpia hetken silkkihansikkain, mutta muutos ei ole pysyvä, Lindén toteaa.
– Uskon, että tästä palataan aika pian normaaliin, koska Trump kuitenkin vaikuttaa selvinneen aika vähillä vammoilla.
Lindén ei usko, että murhayritys vaikuttaa Bidenin saamaan paineeseen väistyä presidenttikilvasta.
– Ei tämä toki auta, koska Trump tosiaan näytti niin vahvalta ja elinvoimaiselta tässä tilanteessa, mutta se keskustelu velloo kuumana joka tapauksessa ja kulkee omia polkujaan. En usko, että se välttämättä muuttuu tästä ihmeemmin.
Lindén ei myöskään allekirjoita väitettä, että Trumpin vaalivoiton puolesta voisi vielä liputtaa salamurhayrityksen myötä.
– Trump oli etulyöntiasemassa viime viikkoina joka tapauksessa selkeästi, ja nyt hän on sitä vielä enemmän.
Yhdysvaltain poliittinen historia on ollut melko väkivaltainen, huomauttaa Turun yliopiston John Morton -keskuksen Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Benita Heiskanen.
Historian saatossa kaikkiaan neljä Yhdysvaltain presidenttiä on salamurhattu.
– Eli tämä ei ole mitenkään tavatonta, mutta monesti ajatellaan, että nämä ovat historiassa tapahtuvia asioita.
Heiskasen mukaan Bidenin ja Trumpin vaalikampanjat tulevat ennen pitkää käyttämään salamurhayritystä hyväkseen omissa vaalikampanjoissaan tavalla tai toisella.
– Trumpin kampanja on perinteisesti erittäin onnistuneesti osannut hyödyntää kaikenlaiset tapahtumat edukseen. Pitkän aikaa on esimerkiksi puhuttu, että kyseessä olisi poliittinen ajojahti.
Toistaiseksi jää nähtäväksi, kiristyykö Yhdysvalloissa käytettävä poliittinen retoriikka tapauksen myötä. Salamurhayritystä saatetaan pyrkiä hyödyntämään omassa politiikassa.
– Tätähän ei voi millään tavalla irrottaa republikaanien asepolitiikasta, joka on aivan keskeinen kulmakivi puolueen 2000-luvun historiassa.
Salamurhayritys tuskin vaikuttaa Bidenin saamaan paineeseen vetäytyä presidenttikilvasta, Heiskanen sanoo. Demokraattipuolue on asiassa jakaantunut, eikä salamurhayritys ainakaan heikennä Trumpin kannatusta.
– Varmasti tästä tulee Trumpille sellaista sympatiaa, jota kuka tahansa väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi joutunut tulisi saamaan.