Tutkija hallituksen rasismisopasta: Pääministeri Orpon johtajuus näyttää heikolta
Perussuomalaisten viestintä hallituksen rasisminvastaisen kampanjan yhteydessä on ollut ristiriitaista, koska puolueen pitää samaan aikaan miellyttää sekä kannattajiaan että hallituskumppaneitaan, arvioi yliopistotutkija Johanna Vuorelma Helsingin yliopistosta.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra sanoi keskiviikkona Kouvolassa, ettei usko perussuomalaisten puolueena lähtevän mukaan hallituksen rasisminvastaiseen kampanjaan.
Torstaina hän vakuutti viestipalvelu X:ssä, että perussuomalaiset on sitoutunut hallituksen viimevuotiseen tiedonantoon yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) keskiviikkona julkistama rasisminvastainen kampanja juontaa juurensa hallituksen tiedonantoon ja sen pohjalta laadittuun toimenpideohjelmaan.
Oman mausteensa perussuomalaisten rasismiaiheiseen viestintään antoi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä, joka sanoi Kouvolassa, että perussuomalaisia viime vuonna koetelleiden rasismikohujen seurauksia kannetaan vieläkin ”erilaisten poseerauskampanjoiden” muodossa.
Vuorelmaa perussuomalaisten ristiriitainen ja vaikeaselkoinen viestintä ei yllätä, sillä puolue joutuu tasapainottelemaan hallitusyhteistyön ja oman kannattajakuntansa miellyttämisen välillä.
Vuorelman mukaan osa perussuomalaisten äänestäjistä on äänestänyt puoluetta siksi, että se on suhtautunut hyväksyvästi tai vähintäänkin sallivasti rasistiseen puheeseen.
– Jos puolue päättäisi nyt ottaa tiukan linjan rasismikysymyksessä ja lähtisi vahvasti rasisminvastaiseen kampanjaan, se voisi tarkoittaa, että ne äänestäjät, jotka ovat löytäneet puolueen sitä kautta, että sillä on ollut hyväksyvä suhtautuminen rasistiseen kieleen, voisivat kääntyä toiseen suuntaan, Vuorelma sanoi STT:n haastattelussa.
Vaikka perussuomalaiset istuu maan hallituksessa, haluaa puolue Vuorelman mukaan esittää itsensä edelleen sinä protestipuolueena, jollaisena se kasvoi yhdeksi maan suurimmista.
Vuorelman mukaan populististen protestipuolueiden valtaannousu perustuu yleensä jossain määrin puolueiden luomaan ”eliitin” ja ”kansan” vastakkainasetteluun. Näin on tapahtunut myös perussuomalaisten kohdalla.
– Siinä vaiheessa, kun heistä tulee osa korkeinta politiikan eliittiä eli hallituksen jäseniä, on aika vaikeaa enää jatkaa sitä poliittisen eliitin mustamaalaamista. Tässä tapauksessa perussuomalaiset pyrkii edelleen tekemään sitä, mutta nyt hallituksen sisältä, Vuorelma pohtii.
Pääministeri Orpon johtajuus näyttää Vuorelman mukaan viime päivien tapahtumien valossa heikolta.
– Hän ei ole kyennyt pitämään hallituksen rivejä suorana. Se on kuitenkin pääministerille valtioneuvoston johtajana yksi keskeisimpiä tehtäviä, Vuorelma arvioi.
Hallituksen rasisminvastaisen kampanjan uskottavuus on Vuorelman mukaan viime päivien tapahtumien jälkeen nollassa ja koko kampanja näyttäytyy suoranaisena farssina.
Kampanja laitettiin Vuorelman mukaan vireille nimenomaan perussuomalaisten rasisminvastaisuuden havainnollistamiseksi, ja nyt perussuomalaiset ovat käyttäneet tilaisuuden hyväksi päinvastaisen viestin julkituomiseen.
– Perussuomalaiset ovat tämän kampanjan avulla onnistuneet näyttämään äänestäjilleen, että he ovat edelleen se sama puolue, jonka äänestäjät äänestivät valtaan. Että he edelleen protestoivat. Että he edelleen toimivat hallituksen sisäisenä oppositiona näissä kysymyksissä eivätkä ole sitoutuneet mihinkään poliittisesti korrektiin kieleen, Vuorelma summaa.