Tunnetko sen luissasi? – Luuston hälytyskellojen pitäisi soida muutamista merkeistä
Muutamista merkeistä voi päätellä sairastavansa osteoporoosia. Kyseinen sairaus etenee salakavalasti ja hapertaa ihmisen luustoa.
Osteoporoosi ei tunnu, sillä luukudoksessa itsessään ei ole tuntevia hermosäikeitä. Epänormaalit luihin liittyvät seikat kuitenkin kielivät osteoporoosista.
Suomen Luustoliitto kertoo tiedotteessaan, että esimerkiksi ranteen murtuminen kompastuessa voi olla merkki osteoporoosista. Terve luusto kestäisi tuollaisen kaatumisen.
Samoin liitto kertoo, että mikäli ihmisen pituus on lyhentynyt merkittävästi, neljä senttimetriä tai enemmän, kyse voi olla osteoporoosin aiheuttamasta nikamamurtumasta. Lyheneminen on normaalia ikääntyessä, mutta normaalilla lyhentymisellä on rajansa.
Myös nuoremmat voivat sairastua osteoporoosiin. Syynä voi olla sairaus tai lääkehoito. Tällaisia osteoporoosin aiheuttajia ovat muiden muassa hoitamaton keliakia, nivelreuma, syöpä ja syöpähoidot sekä kortisonihoito.
– Ensimmäinen murtuma lisää uuden murtuman riskiä. Käytännössä seuraava ja yleensä aiempaa vakavampi murtuma on odotettavissa todennäköisesti jo vuoden sisällä, mikäli murtuma on tullut osteoporoosin seurauksena. Esimerkiksi useat nikaman murtumat tai lonkkamurtuma voivat vaikuttaa loppuelämään ja tehdä itsenäisen arjen mahdottomaksi, tiedotteessa kerrotaan.
Luusto on elävää kudosta, joten luuston kunnolle voi aina tehdä jotain missä tahansa iässä.
– Lähtökohtana on elintapojen tarkistaminen sekä mahdollisen osteoporoosin aiheuttaneen sairauden mahdollisimman hyvä hoito, Luustoliitto korostaa.
– Osteoporoosi on huonosti tunnettu ja hoidettu kansansairaus. Osteoporoosia sairastaa 336 000 suomalaista ja osteoporoosi aiheuttaa jopa 45 000 murtumaa vuosittain. Koska osteoporoosi on etenevä sairaus, sen varhainen havaitseminen on tärkeää. Mitä aiemmassa vaiheessa osteoporoosi havaitaan ja sitä hoidetaan, sitä paremmassa kunnossa luusto tulee olemaan.
Harvempi kuin joka viides sairastaja on osteoporoosin hoidon piirissä.