Tämä grooming-ilmiö yleistyy nopeimmin – Enemmistö lapsista juttelee päivittäin verkossa tuntemattomien kanssa, kertoo tutkimus
Yli kuusikymmentä prosenttia internetiin pääsevistä lapsista on päivittäin tekemisissä tuntemattomien ihmisten kanssa, kertoo Pelastakaa lapset ry:n ja Western Sydneyn yliopiston tuore tutkimus.
Tutkimukseen haastateltiin noin 600 lasta ja nuorta Suomesta, Australiasta, Filippiineiltä, Kambodžasta, Kolumbiasta, Keniasta ja Etelä-Afrikasta. Iältään vastaajat olivat 8–18-vuotiaita.
Pelastakaa lapset ry:n tiedotteen mukaan grooming eli lasten houkutteluun seksuaalisiin tarkoituksiin sekä taloudelliseen kiristämiseen on ollut kasvussa koronapandemian jälkeen.
Grooming-tapausten määrä on tiedotteen mukaan noussut 82 prosenttia kyseisenä aikana. Verkossa tapahtuvan houkuttelun tavat ovat myös muuttuneet. Nopeimmin kasvava houkuttelun muoto on poikiin kohdistuva taloudellinen kiristäminen.
Tutkimuksen mukaan korkean tulotason maissa asuvat lapset hyödynsivät kaksi kertaa todennäköisemmin yksityisyysasetuksia suojautuakseen ei-toivotuilta yhteydenotoilta.
Keskituloisissa maissa lapset ottivat yhteyttä tuntemattomiin ihmisiin verkossa etenkin taloudellisten etujen saamiseksi.
Lapset kertoivat, että heidän on vaikea tietää verkossa tuntemattomien ihmisten aikomuksia.
Tutkimukseen haastatellut lapset kertoivat olevansa huolissaan siitä, että heiltä pyydetään henkilökohtaisia tietoja tai alastonkuvia, heitä houkutellaan mukaan seksuaalissävytteiseen viestittelyyn tai he altistuvat rikolliselle toiminnalle.