Suomalaistutkijat pelkäävät EU:n turvautuvan uudelleen velanottoon ja kaipaavat laajaa keskustelua unionin tulevaisuudesta – "Tässä syntyy kertaluontoisesti EU-tason finanssipolitiikkaa"
Ekonomisti, työelämäprofessori Vesa Vihriälä pitää ”merkittävänä askeleena” EU-maiden päätöstä ottaa yhteistä velkaa.
Hänen mielestään portti on avattu sille, että yhteisen lainanottoon voidaan turvautua tulevaisuudessakin.
– Nyt ensimmäistä kertaa rikotaan käytännössä se periaate, ettei EU yhteisvelkaannu. Tällä velalla vieläpä rahoitetaan toimintamenoja ja nimenomaan tulonsiirtoja jäsenmailla. Tässä mielessä tämä on merkittävä askel, hän sanoo.
EU-maiden johtajat sopivat varhain tiistaina päättyneessä maraton-kokouksessa 750 miljardin euron elpymisrahastosta koronapandemian vuoksi. Samalla saatettiin päätökseen neuvottelut runsaan 1 070 miljardin euron budjetista vuosille 2021–2027.
Poikkeuksellista molemmissa ratkaisuissa oli niiden nojaaminen osin yhteiseen velkarahaan. Poliitikot ympäri Eurooppaa ovat korostaneet, että rahoitusjärjestely on kertaluontoinen.
Vihriälän kanssa samoilla linjoilla on poliittisen talouden tutkija Antti Ronkainen Helsingin yliopistosta.
Hänen mukaansa päätös luoda kriisi-instrumentti velalla ja rahoittaa EU-budjettia velalla mahdollistavat unionin viemisen syvemmälle fiskaaliunioniin.
Tutkija ei odota kehityksen tapahtuvan automaattisesti, mutta hän huomauttaa, että unionia koettelevat ennemmin tai myöhemmin uudet talouskriisit.
– Kun nämä päätökset on tehty kerran, ne on helpompi toistaa, Ronkainen sanoo.
Ronkainen arvioi, että neuvotteluiden suurin tulos oli itse EU-budjetin rahoituksen muuttuminen. Aikaisemmin budjettia on rahoitettu vain jäsenmaksuilla. Nyt sitä aletaan rahoittaa vajaalla 80 miljardilla eurolla velaksi.
– Siihen liittyy brexit, kun suuri nettomaksaja Iso-Britannia poistuu. Velanotolla pystyttiin välttämään tilanne, jossa jäsenmaiden maksuosuudet radikaalisti nousevat, eikä tarvinnut leikata esimerkiksi maataloustukea tai koheesiorahoja.
Vihriälä ja Ronkainen kaipaavat ratkaisun perään laajaa poliittista keskustelua.
Vihriälä ounastelee ison keskustelun syntymistä siitä, mikä on EU:n luonne ja mitä finanssipoliittista toimivaltaa jäsenmaiden yläpuolelle pitäisi siirtää.
– Tässä tosiasiallisesti syntyy kertaluonteisesti EU-tason finanssipolitiikkaa. Jos sitä halutaan jatkaa tulevaisuudessa, olisi luontevaa pyrkiä liittovaltiomaiseen päätöksentekorakenteeseen, joka systemaattisesti ja johdonmukaisesti kontrolloi sitä rahankäyttöä. Tämä on yksi tie, ja tähän syntyy painetta, Vihriälä sanoo.
– Toinen tie on tietysti se, että koska tämä on ollut kieltämättä poikkeuksellista, haluttaisiin betonoida se poikkeuksellisuus. En tiedä, mikä se tapa olisi. Se on hankalaa, koska tämä periaate on nyt rikottu yhden kerran, hän jatkaa.
Myös Ronkaisen mukaan EU:n sekä Euroopan talous- ja rahaliiton EMU:n talousohjauksen säännöistä pitäisi viimeistään nyt aloittaa keskustelu.
Hänen mukaansa tuore ratkaisu osoittaa, että EU on ketterä tulkitsemaan omia sääntöjään uudelleen kriiseissä.
Vuoden 2008 finanssikriisin yhteydessä euroalue pelastettiin pelastuspaketilla, vaikka sitä pidettiin aiemmin unionin perussääntöjen vastaisena.
Vakaus- ja kasvusopimuksen sääntely bkt:n ja velan suhteesta on jäädytetty koronakriisin yhteydessä jo aiemmin, samoin valtiontukien sääntely. Myös velkarahan käyttöä budjettiin on aiemmin pidetty mahdottomana.
– Toivoisin että keskustelu alkaisi, mutta se vaatii, että poliitikot nostavat asian esille.
Kritiikistä huolimatta Vesa Vihriälä sanoo, että EU tarvitsee elvytyspaketin kaltaista yhteistä ponnistusta koronakriisistä selviämiseen.
Hänen mukaansa nyt sovittu paketti palvelee finanssipoliittista elvytystarkoitusta puitteissaan varsin hyvin.
Antti Ronkainen arvioi, että Suomen omaa osuutta koskevat neuvottelut olivat taloudellisesti onnistuneet. Hänen mukaansa Suomen rahoitustilanne säilyi suurin piirtein samana: maataloustukien taso säilyi, eivätkä maksut kasvaneet radikaalisti suhteessa saataviin.
Sen sijaan perusteet Suomen viennin saamasta tuesta hänen mielestään ontuvat. Sekä pääministeri Sanna Marin (sd.) että valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) ovat korostaneet, että rahoitussopu tarjoaa vientiteollisuudelle tukea Suomen päämarkkina-alueella.
– Periaatteessa paketista suuri osa menee Etelä-Eurooppaan, jotka eivät ole Suomelle suurimpia vientimaita. Siinä mielessä se tukee enemmän Saksaa, mutta se tukee välillisesti Suomea, koska Saksa on Suomelle tärkeä kauppakumppani, Ronkainen vastaa.
Ronkaisen mukaan Suomen oli kuitenkin epäloogista vaatia rahoituspaketin pienentämistä, jos se samalla haki rahoitusratkaisusta tukea viennille.
Vihriälän mukaan on vaikea arvioida, olisiko Suomen kannattanut elvyttää ennemmin omaa talouttaan suoraan vai EU:n kautta.
Yhteensä seitsenvuotisesta budjetista Suomi on saamassa oman arvionsa mukaan 11,1 miljardia euroa ja maksamassa 16,7 miljardia euroa. Elvytyspaketista Suomi arvioi saavansa 3,2 miljardia euroa vuosina 2021–2023 ja maksavansa 6,6 miljardia euroa vuosina 2021–2058.
Vihriälä sanoo, että saman rahan käyttäminen kotimaassa olisi voinut olla tehokkaampaa kotimaassa kuin yhteisen elvytyspaketin kautta, mutta asian arviointi ei kuitenkaan ole yksiselitteistä.
– Onhan tässä se vaihtoehto, että ilman tämäntyyppistä pakettia nähtäisiin hyvin vaikea kriisitilanne Euroopassa ja ajauduttaisiin jonkinlaiseen eurokriisiin tai vielä pahempaan, ja sen seuraukset Suomen taloudelle voisivat olla vielä pahemmat.
Molemmat haastateltavat myös huomauttavat, että tulevaisuusinvestointien määrä pieneni alkuperäisestä esityksestä.
Lisäksi Ronkainen huomauttaa, että niiden määrä supistui myös budjetissa aiempaan esitykseen nähden.
– Nuukien ja Suomen saavutus neuvotteluissa oli, että kun tukia leikattiin budjetista, tulevaisuusorientoituneiden tukien määrä väheni 190 miljardista 80 miljardiin, hän toteaa.
Neuvottelutuloksessa huomiota on kiinnitetty siihen, että Ruotsin, Tanskan, Hollannin ja Itävallan muodostama niin sanottu nuuka nelikko sai miljardien eurojen maksupalautukset.
Suomi sai 500 miljoonan euron kokoisen kansallisen kirjekuoren, joka peruu suunnitellut leikkaukset maataloustukiin sekä erillisen tuen Pohjois- ja Itä-Suomeen.
Ronkaisen mukaan oppositio ei voi kuitenkaan kritisoida hallitusta siitä, että Suomi ei nuukan nelikon tavoin tavoitellut suuria maksupalautuksia.
– Oppositio on ollut itse hyväksymässä Suomen tavoitteet neuvotteluihin jo aiemmin. Se on Suomen pitkä linja jo aiemmin, ettei Suomi hae maksuhyvityksiä vaan kansallisia kuoria, hän sanoo.
Mikäli Suomi haluaa muuttaa linjaansa, siitä tulisi sopia hyvissä ajoin ennen seuraavia rahoitusneuvotteluja, Ronkainen huomauttaa. Nuukien saamien maksuhyvitysten ja Suomen saaman rahoituskuoren suora vertailu on kuitenkin hänen mukaansa vaikeaa.
– Siinä pitää huomioida, että nuukat ovat suurempia nettomaksajia kuin Suomi, ja niiden nettomaksut nousivat Ison-Britannian eron myötä. Maksuhyvitykset tavallaan kompensoivat sitä. Suomi on kuitenkin keskisuuri nettomaksaja, ja Suomen nettomaksut kasvoivat nuukia vähemmän.
Myös Vihriälä huomauttaa, ettei Suomi ole koskaan ollut suuri nettomaksaja. Hän arvioi, että Suomen olisi ollut tuoreen kokouksen yhteydessä vaikea argumentoida palautusten puolesta, koska niitä ei ole aiemmin ollut.