Kuningas Charlesin syöpä löydettiin aikaisin, sanoo pääministeri Sunak
Kuningas Charlesin syöpä löydettiin aikaisessa vaiheessa, sanoo Britannian pääministeri Rishi Sunak.
– Onneksi tämä löydettiin aikaisin, ja nyt kaikki toivovat, että hän saa tarvitsemaansa hoitoa ja toipuu täysin, Sunak sanoi BBC:n radiolähetyksessä aamulla.
Sunak kertoi BBC:lle olevansa kuninkaan kanssa säännöllisesti yhteydessä ja jatkavansa yhteydenpitoa tavalliseen tapaan.
Buckinghamin palatsi kertoi Charlesin saamasta syöpädiagnoosista eilen.
Syöpä havaittiin, kun kuningas oli hoidettavana eturauhasen liikakasvun vuoksi. Palatsin tiedotteessa ei otettu kantaa siihen, mikä syöpä kuninkaalla on tai kuinka pitkälle se on edennyt.
Kuninkaan kerrottiin kuitenkin olevan kiitollinen hoitohenkilöstönsä nopeasta puuttumisesta asiaan ja suhtautuvan hoitoihin positiivisesti.
Tiedotteen mukaan Charles aloitti säännölliset syöpähoidot eilen. Lääkärit ovat kehottaneet kuningasta välttämään julkisia velvollisuuksia hoitojen aikana. Palatsin mukaan Charles kuitenkin jatkaa esimerkiksi virallisia paperitöitään entiseen tapaan.