SPR:n johtama katastrofivalmiusyksikkö matkaa Egyptiin koordinoimaan hätäavun perillemenoa Gazaan
Suomen Punainen Risti (SPR) lähettää Egyptiin logistiikkaan erikoistuneen katastrofivalmiusyksikön yhteistyössä muiden maiden Punaisten Ristien kanssa.
SPR:n johtama viisihenkinen yksikkö koordinoi kansainvälisen hätäavun vastaanottamista, varastointia ja kuljettamista Egyptistä Gazaan.
Parhaillaan matkan järjestelyt ovat meneillään, ja matkaan lähdetään mahdollisimman pian, kerrotaan SPR:stä.
– Katastrofivalmiusyksikkömme lähtee tukemaan avun perillemenoa hyvin vaikeassa tilanteessa. Avustuskuljetuksia on saatu vietyä perille Gazaan, mutta ei tarpeeksi, sanoo SPR:n kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski tiedotteessa.
Hän painottaa, että on konfliktien osapuolien tehtävä varmistaa, että puolueeton humanitaarinen avustustyö on turvallista sekä apua tarvitseville että auttajille.
– Rajan avaaminen hetkellisesti ei riitä, vaan humanitaarista apua on voitava viedä perille säännöllisesti, hän lisää.
SPR:n katastrofirahastosta annetaan 200 000 euroa Punaisen Ristin kansainvälisen komitean avustustyöhön Israelissa ja Gazassa.
Komitea on toiminut Gazan, Israelin ja Länsirannan alueella jo vuodesta 1967. Komitea tukee Palestiinan Punaista Puolikuuta ja Israelin Magen David Adomia, joiden vapaaehtoiset ja työntekijät auttavat haavoittuneita ja kodeistaan paenneita esimerkiksi antamalla ensiapua ja kuljettamalla loukkaantuneita sairaalaan.
Egyptin Punainen Puolikuu on puolestaan mukana järjestämässä avustuskuljetuksia rajan yli Gazaan.