Siika-aho hallituksen sotkuista: Kokoomus kärsii Tukholman syndroomasta – ”Eihän tämä johtajuutta osoita”
Puoluesihteerin mukaan kokoomus on hallituksessa eräänlaisessa panttivankiasemassa, jossa se joutuu puolustelemaan kumppaniensa irtiottoja.
Kaikkonen MTV:lle: Keskusta lähtee mukaan SDP:n välikysymykseen vientivetoisesta palkkamallista
Keskusta lähtee mukaan SDP:n välikysymykseen vientivetoisesta palkkamallista. Asiasta kertoi oppositiopuolueen puheenjohtaja Antti Kaikkonen...
Kurvinen vaatii hallitukselta toimia Postin jakelupalveluiden turvaamiseen – ”Alueellisen tasa-arvon kysymys”
Keskustalaiset kansanedustajat ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen Postin ilmoittamista muutoksista ilmaisjakelulehtien ja osoitteettomien mainosten jakeluun
Tällaisia hoitoja valtio on maksanut ihmisille, jotka ovat hakeutuneet terveydenhoitoon ulkomaille
Kotimaan hoitojonojen pullistellessa aloitteellinen potilas voisi hakeutua muuallekin Eurooppaan.
Asiantuntija: Ukrainan miehistöpula on suuri ongelma – Helppoa ei silti ole venäläisilläkään
Apulaissotilasprofessori Juha Kukkolan mukaan rintama ei ole vielä romahtamassa.
Hamasin sotilashallinnon jäsen perheineen kuoli Israelin iskussa pakolaisleirille
Israelin iskussa Beddawin pakolaisleirille Pohjois-Libanonissa kuoli Hamasin sotilashallinnon jäsen perheineen. Asiasta kertovat libanonilaiset...
CNN: YK kieltäytyi Israelin pyynnöstä siirtää rauhanturvaajia Libanonin rajalta
YK kieltäytyi Israelin pyynnöstä siirtää rauhanturvaajiaan pois Libanonin rajan läheisyydestä, kertoo uutiskanava CNN.Pyyntö...
Suomen suurlähetystö on avustanut suomalaisia poistumaan Libanonista
Suomen suurlähetystö Libanonissa on avustanut kymmeniä suomalaisia poistumaan maasta. Asiasta kertoi STT:lle perjantaina...
Trump palaa kaupunkiin, jossa häntä ammuttiin kesällä
Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump palaa lauantaina pitämään kampanjapuheen Butlerissa Pennsylvaniassa, missä hän joutui...
Nato-maan johtaja haluaa palauttaa Kreml-suhteet
Slovakian pääministeri Robert Ficon vannoo palauttavansa maansa suhteet Venäjään, jos Ukrainan sota päättyy...
Venäjän terrorin jälkeen elämää sykkinyt saari jäi kokonaan autioksi – aikansa suurvaltapolitiikka jätti suomalaiset kahden tulen väliin
Isonvihan verisin yksittäinen terroriteko tapahtui saarella Oulun alueen edustalla
SDP, vihreät ja vasemmistoliitto esittävät epäluottamusta Taviolle
SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin mukaan oli valtava pettymys, että pääministeri Petteri Orpon (kok.)...
Yle-veroa aiotaan laskea kolmella eurolla
Yle-veron enimmäismäärää kaavaillaan laskettavaksi kolmella eurolla, nykyisestä 163 eurosta 160 euroon. Ehdotus sisältyy...
Koillismaalla ja Kaakkois-Lapissa tupruttaa sunnuntaina lunta – kesärenkailla ei pidä lähteä liikenteeseen
Sunnuntaina ei pidä lähteä liikenteeseen liukastelemaan kesärenkailla varsinkaan Koillismaalla lumisateiden takia, sanoo Ilmatieteen...