Sää kipuaa kesäisiin lukemiin – lämpöennätyksiä saatetaan rikkoa viikonloppuna
Viileämmän jakson jälkeen näyttää siltä, että toukokuun lämpötilat lähtevät nousuun. Viikonloppuna lämpötilat voivat paikoin nousta jopa yli 20 asteen lukemiin.
– Tämän viikon säätä kuvaa parhaiten poutasää, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuukka Keränen.
Suomessa on tällä viikolla monin paikoin poutaa ja aurinkoista. Päivän lämpötilat ovat noususuunnassa. Lämpimintä on maan eteläosissa ja sisämaassa. Lapissa on viileämpää, mutta sää on lämpenemässä sielläkin.
Päijät-Hämeessä ja Kymenlaaksossa saatetaan rikkoa viikonloppuna kuluneen kevään lämpöennätyksiä.
– Tämän hetken ennusteen mukaan lämpötilat saattavat kohota viikonloppuna jopa 20–22 asteen lukemiin, Keränen ennustaa.
Tänään sää on laajasti selkeää etelässä ja lämpötila kohoaa 15 asteen tietämille. Lapissa on pilvisempää ja siellä voidaan saada heikkoja vesisateita.
Keski-Suomessa ja Kainuun seudulla lämpötilat keikkuvat tänään 10 ja 15 asteen välillä. Lapissa lämpötilat pyörivät 5–13 asteen kieppeillä.
Korkeapaine vaikuttaa Suomen eteläpuolella ja pitää sään enimmäkseen poutaisena.
– Tämän viikon aikana maasto pääsee kuivamaan ja maasto- ja ruohikkopalovaroituksia on jo voimassa, meteorologi kertoo.
Kuivinta on maan etelä- ja keskiosissa.
Pohjanmaalla, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa on ruohikkopalovaara voimassa, eli avotulia ei saa tehdä. Myös esimerkiksi roskien poltto ja kulottaminen on kielletty.
Ruohikkopalovaroitukset laajenevat huomenna Pohjois-Pohjanmaan länsiosaan, Savoon ja Pohjois-Karjalaan.
Keskiviikosta lähtien voimaan tulee myös metsäpalovaroituksia, kun sää lähtee entisestään lämpenemään.