Riikka Pirkkalainen lyö pöytään politiikan vaihtoehdot – "eivät ne ole vihreät ja perussuomalaiset"
Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen näkee, että taannoinen välikysymysvääntö ja tämän viikon budjettikeskustelut ovat kirkastaneet suomalaisen politiikan päävaihtoehdot.
– Eivät ne ole vihreät ja perussuomalaiset, Pirkkalainen horjuttaa yleiseksi muodostunutta käsitystä Suomenmaan puheenvuorossaan.
– Päävaihtoehdot ovat politiikka, jota nyt ennen muuta keskustan ja SDP:n johdolla toteutetaan, ja politiikka, jota oikeisto-oppositio ajaa. Pohjimmiltaan kyse on siitä, luodaanko politiikalla ihmisille toivoa ja varmuutta.
Linjatasolla Pirkkalainen katsoo, että vaihtoehtojen merkittävin ero on siinä, pidetäänkö huolta kaikista suomalaisista ja koko maasta.
Keskustassa ajatellaan, ettei koronakriisi saa repiä railoja ihmisten ja maan eri osien välille.
– Oikeisto-oppositio ei edes tavoittele Suomen selviytymistä sosiaalisesti ja alueellisesti ehyenä. Kokoomus vie, perussuomalaiset tukee. Silti oikeisto-opposition muodostama hallitus olisi Halla-ahon hallitus.