Puolustusministeri Kaikkonen: Hevonen ansaitsee arvostuksemme
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) perää arvostusta hevosille Suomenmaan blogissa. Aihevalinnaltaan hieman yllättävässä kirjoituksessaan Kaikkonen korostaa, että hevonen on ollut ja on edelleen monille suomalaisille paitsi työtoveri, myös ystävä.
Puolustusministeri kertoo esittäneensä kuluneella viikolla tervehdyksen eduskunnassa järjestetyillä ”Hevosvaltiopäivillä”. Tilaisuus kokoaa yhteen kansanedustajia, hevosalan toimijoita ja hevosten ystäviä.
– Hevonen ansaitsee arvostuksemme, niin historiassamme, nykypäivänä kuin tulevaisuudessakin, puolustusministeri kiteyttää.
Kaikkonen painottaa, että hevosalaan kytkeytyy nykypäivänä monia ammatteja hevostenhoitajista eläinlääkäreihin, ratsastuksenopettajista hevoshierojiin ja rehuntuottajiin.
– Pelkästään ratsastuksen aktiiviharrastajia on Suomessa noin 140 000. Hevosala koskettaa satoja tuhansia suomalaisia, Kaikkonen tähdentää.
Kaikkonen muistuttaa, että hevosella on ollut keskeinen roolinsa myös itsenäisen Suomen historiassa.
Suomenhevosten avulla on raivattu peltoja ja asuintiloja eri puolille Suomea. Hevonen on ollut tärkeä työjuhta myös maataloudessa.
Talvi- ja jatkosodissa suomenhevonen oli korvaamattomassa roolissa Suomen armeijassa. Kaikkonen painottaa, että esimerkiksi syyskuussa 1939 Suomen rauhanajan joukoilla oli käytössään viitisen tuhatta hevosta, mutta vain 134 kuorma-autoa. Sodan aikana palvelukseen otettiin siviilistä noin 72 000 hevosta.
– Hevosella oli usein erityinen sija sotamiehen sydämessä. Hevosesta pidettiin huolta siinä, missä muistakin taistelutovereista. Eläimen kärsimys saattoi koskettaa syvästi silloinkin, kun ihmisten välinen julmuus oli ehtinyt turruttaa.
Arvostus hevosia kohtaan on Kaikkosen mukaan säilynyt, vaikka puolustusvoimat luopui hevostoiminnasta 1990-luvulla.