Puoluesihteeriehdokas Maukonen rivijäsenten roolista: "Keskustaa ei ole ilman sen jäseniä"
– Puolueemme keskustelukulttuuri on taantumassa koronan, verkkotilaisuuksien ja somen myötä kasvottomaksi huuteluksi vailla aitoa kohtaamista ja toisten näkökulmien ymmärtämistä, keskustan puoluesihteeriehdokas Pauliina Maukonen sanoo.
Maukonen vastaa Suomenmaan mielipidekirjoituksessaan Arttu Karilan blogitekstissään esittämään kysymykseen rivijäsenen roolista keskustassa. Hän yhtyy Karilan esittämään huoleen vallan valumisesta keskustassa vain harvoille.
Hän nostaa kirjoituksessaan esiin hänen kymmenisen vuotta sitten esittämänsä perussuomalaisten mallin, jossa jokaisella jäsenmaksun maksaneella jäsenellä on äänivalta puoluekokouksessa.
– Emme olleet valmiita silloin. Olisimmeko nyt, Maukonen kysyy.
Maukonen kritisoi kuitenkin puoluekokouspäätösten yli kävelemistä. Se syö hänen mukaansa pidemmän päälle pohjaa järjestödemokratialta ja jäsenistön vaikuttamishalulta, johon keskustan suuruus on perustunut.
– Kunnallisjärjestöt tai kuntayhdistykset ja puoluekokous päättävät suuret linjat, mutta eduskuntaryhmä ja valtuustoryhmä tekevät operatiiviset päätökset.
Puoluesihteeriehdokas haluaisi tuoda keskustaan kevytjäsenyyden, mikä antaisi mahdollisuuden osallistua toimintaan ilman jäsenyyssitoumusta.
Hän nostaa esiin myös hetkelliset pop-up -projektit, jotka eivät vaadi valtaisaa järjestöbyrokratiaa. Toimintaa tulisi Maukosen mielestä uudistaa nykypäivän ihmisten tarpeita vastaavaksi.
– Keskustaa ei ole ilman sen jäseniä. Omana tavoitteenani on poliittisesti ja taloudellisesti iskunkestävä, sisäisesti vahva ja ulkoisesti vaikuttava puolue, jossa toteutuu kannustava yhdessä tekemisen henki jäsenten, johdon ja henkilöstön välillä, hän sanoo.