Pääministeri Sipilä Ylellä: "Eduskuntaa vastaan ei pitäisi lakkoilla"
Pääministeri, keskustajohtaja Juha Sipilä (kesk.) pitää erikoisena, mikäli ammattiliitot jatkavat poliittisia työtaistelutoimia vielä sittenkin, jos hallitus saa eduskunnan luottamuksen työllisyyslinjauksilleen.
– Poliittisten lakkojen kohdalla pitää olla äärimmäisen huolellinen, milloin näin järeää työkalua käytetään. Jos eduskunta on lausunut asiasta (hallituksen työllisyyslinjasta), kynnyksen pitäisi olla aika hurjan paljon korkeammalla.
Pääministeri ei kuitenkaan lämpene poliittisten lakkojen rajoittamiselle. Hän näkee, että lakot ovat osa demokraattista yhteiskuntaa.
Sipilä arvioi ajankohtaista politiikkaa Ylen Pääministerin haastattelutunnilla.
Hallituksen ehdotus irtisanomissuojan keventämisestä pienissä yrityksissä on suututtanut ammattiliitot.
Sipilä kuitenkin tyrmää väitteet, joiden mukaan hallitus ei olisi kunnioittanut kolmikantaista lainvalmistelua.
– Esimerkiksi työaikalakia valmisteltiin puolitoista vuotta kolmikantaisessa työryhmässä. Kolmikantaa kunnioitetaan, mutta oma lähtökohtani on ollut koko ajan se, ettei yksi osapuoli voi jarruttaa tai pysäyttää valmistelua veto-oikeudellaan. Me emme olisi tässä työllisyysasteessa, jos emme olisi vaatineet kolmikannalta tuloksia.
Hallituksen työllisyyslinjauksista keskustellaan eduskunnassa tiistaina. Hallituksen luottamuksesta äänestetään keskiviikkona.
Sipilä puolustaa hallituksen työllisyyslinjaa kovasta kritiikistä huolimatta.
– Hallituksen esitys (irtisanomislaki) alentaa työllistämiskynnystä pienissä yrityksissä. Näitä toimia meidän pitää uskaltaa tehdä. Työllisyyden merkitys suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisessä on aivan keskeinen.
Hallituksen tiedonanto on Sipilän mukaan järeä työkalu, mutta sen käyttö on tässä tapauksessa tarpeen.
– On parasta, että eduskunta sanoo sanansa hallituksen työllisyyspolitiikasta. Suomalaisessa demokratiassa se on eduskunnan sana, joka painaa kaikkein eniten.
Pääministeri Sipilän mukaan ei ole syytä epäillä, etteikö sote-uudistusta saataisi käsiteltyä loppuun eduskunnassa tällä vaalikaudella.
Sipilän mukaan sote-uudistus on kuitenkin nyt eduskunnan, ei hallituksen käsissä.
Pääministeri ei halua ottaa tarkemmin kantaa uudistuksen käsittelyaikatauluun eduskunnassa tai siihen, ovatko maakuntavaalit vaarassa lykkääntyä.
Sote-lakien eteneminen eduskunnan suureen saliin vielä ennen joulutaukoa näyttää entistä epävarmemmalta, sillä hallituksen aiemmasta tavoiteaikataulusta ollaan selvästi myöhässä.
Näin ollen on myös entistä epävarmempaa, voidaanko kaavaillut maakuntavaalit pitää ensi toukokuussa vai siirtyvätkö ne edelleen.