Ote kiristyy: valtion edustaja nousemassa Fortumin nimitystoimikunnan puheenjohtajaksi
Valtio on kiristämässä otettaan energiayhtiö Fortumista. Fortum kertoo, että osakkeenomistajien nimitysvaliokunnan puheenjohtajaksi on nimitetty finanssineuvos Maija Strandberg valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosastolta.
Edellinen valiokunnan puheenjohtaja Veli-Matti Reinikkala jatkaa valiokunnan jäsenenä. Reinikkala on Fortumin hallituksen puheenjohtaja.
Nelijäseninen nimitystoimikunta muuttuu muutenkin perusteellisesti. Toimikuntaan nousevat Strandvallin lisäksi eläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto ja eläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen.
Pois jäävät Luisa Delgado, Anja McAlister ja Kimmo Viertola.
Valiokunnan tehtävänä on muun muassa tehdä yhtiökokoukselle esitys seuraavaan hallitukseen valittavista jäsenistä. Valiokunta arvioi lisäksi toimitusjohtajan sekä johtoryhmän suoriutumista ja palkitsemista.
Tehtäviin kuuluu myös käsitellä ja valmistella suunnitelmia toimitusjohtajan seuraajaksi sekä johtoryhmän jäseniksi.
Nyt valittu nimitystoimikunta toimittaa yhtiön hallitukselle ehdotuksensa vuoden 2023 varsinaiselle yhtiökokoukselle 31. tammikuuta mennessä.
Suomen valtio on Fortumin enemmistöomistaja.