Orpo asetti perheensä Euroopan johtajien edelle, tekisi saman päätöksen uudelleen
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) myöntää asettaneensa perheensä heinäkuussa Euroopan poliittisen yhteisön kokoukseen osallistumisen edelle.
– Se että saatiin olla yhdessä, se oli sen arvoista. Tekisin sen päätöksen myöskin uudelleen, Orpo selvitti kohun nostanutta episodia Rovaniemellä kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokouksessa.
Euroopan poliittisen yhteisön kokous pidettiin 18. heinäkuuta Britannian Oxfordshiressä. Kokoukseen osallistui valtion- tai hallituksen johtajia 43 Euroopan maasta.
Pääministerin puoliso täytti 50 vuotta kokousta edeltävänä päivänä 17. heinäkuuta.
– Jos olisin lähtenyt käymään siellä, se olisi monella tapaa sotkenut sekä lasten että vaimon, hänen syntymäpäivänsä järjestelyjä. Siksi päädyin tähän.
Orpon mukaan hän pystyi menettelemään näin koska hänellä oli varma luotto siihen, että presidentti Alexander Stubb pystyy hoitamaan tilaisuuden.
– Asetin perheeni edelle. Ja pystyimme näin rauhoittamaan tämän jakson, johon osui vielä myöskin tärkeän, rakkaan vaimoni syntymäpäivä ja pystyimme rauhoittamaan tämän jakson perheelle. Ja kun se oli mahdollista, minä valitsin näin.
Lomallaan Orpo ehti poikkeamaan myös Kainuun mökillä ja Ranuan hillamarkkinoilla.
– Minä ajoin siitä ohi ja näin kutsuvasti hillamainokset, niin pysähdyttiin siellä. Jututin paikallisia yrittäjiä, hillakauppiaita ja kovasti he kauppasikin minulle niitä hilloja, mutta kun minulla oli omat hillasuot, joiden paikkaa en kerro, siellä Kainuussa metsän perällä, niin en sitten hillakaupoille ryhtynyt. Mutta hyvät kahvit sain sieltä.
Euroopan johtajien kokouksessa keskusteltiin energiasta ja yhteyksistä, turvallisuudesta ja demokratiasta sekä muuttoliikkeestä.
Orpo sanoi, ettei näe sijaisjärjestelyssä minkäänlaista toimivaltaongelmaa.
– Minusta on erinomainen asia, että pääministerin ja tasavallan presidentin yhteistyö on luontevaa ja meidän toimivaltamme on aivan selvä. Tämä on poikkeustapaus, olen osallistunut edelliseen pääministerikaudellani pidettyyn Euroopan poliittisen yhteisön kokoukseen Granadassa, ja aion osallistua jatkossakin, hän selvitti.
Pääministeri pahoitteli sitä, ettei valtioneuvoston istuntoyksiköstä annettu ensin medialle kyseistä lomapäivää koskevia viestejä nähtäväksi. Hänen mukaansa tämä johtui valtioneuvoston käytännöstä, jonka alivaltiosihteeri Timo Lankinen oli vahvistanut. Käytännön mukaan kaikki henkilöiden lomiin liittyvät viestit eivät ole julkisia.
– En tiennyt tästä päätöksestä, mutta kun kuulin, että asia oli noussut keskusteluun, sanoin välittömästi, että minun tämän viestinvaihdon saa julkaista ja saa julkaista jatkossakin. Tämä oli valtioneuvoston yleisohje, jota alussa noudatettiin.
Edellisen pääministerin Sanna Marinin (sd.) vastaavat lomaviestit olivat julkisia. Julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen Itä-Suomen yliopistosta on sitä mieltä, että lomaviesteissä on kyse julkisuuslain tarkoittamasta asiakirjasta.
Orpon ensimmäisessä, toukokuussa vahvistetussa lomakalenterissa 18.7. oli vielä merkitty työpäiväksi. Kyseinen päivä vahvistettiin Orpon lomapäiväksi 6. kesäkuuta.