Oikea lentotukialus on nähty Suomessa vain kerran – Neuvostoliitto ei pitänyt Koreassa sotineen aluksen vierailusta
Suomessa on viime vuosina vieraillut isoja, ilma-aluksin varustettuja sotalaivoja, toisinaan myös lentotukialuksiksi kutsuttuja.
Kesällä 2022 Helsingin Hernesaareen ankkuroitu USS Kearsarge ja menneenä kesänä vierailleet ranskalainen Mistral ja espanjalainen Juan Carlos I ovat kuitenkin viralliselta määritelmältään maihinnousutukialuksia, eivät varsinaisia lentotukialuksia.
”Oikea” lentotukialus on edelleen nähty Suomessa vain kerran, syyskuussa 1957. Laivastovierailu liittyi tuolloin Helsingissä pidettyihin Britannian kauppamessuihin.
Katajanokan laituriin ankkuroivat tuolloin lentotukialus HMS Ocean ja sukellusveneiden tukialus HMS Maidstone. Brittilähteiden mukaan Neuvostoliitto protestoi vierailua.
HMS Ocean oli suhteellisen pienikokoinen, 211-metrinen Colossus-luokan tukialus. Se otettiin Kuninkaallisen laivaston käyttöön elokuussa 1945 toisen maailmansodan viimeisinä päivinä.
Joulukuussa 1945 Oceanin kannelle tehtiin ensimmäinen suihkukoneella lentotukialukselle suoritettu laskeutuminen Sea Vampire -koneella.
Toukokuussa 1948 Ocean tuki brittijoukkojen vetäytymistä Palestiinasta ja tarjosi ilmasuojaa sen jälkeen, kun Kuninkaallisten ilmavoimien tukikohdat Palestiinassa oli evakuoitu.
Ocean lähetettiin myös Korean sotaan kahteen otteeseen. Elokuussa1952 Oceanilta lähteneet Hawker Sea Fury -koneet joutuivat ilmataisteluun pohjoiskorealaisten MiG-15-suihkuhävittäjien kanssa ja ampuivat yhden alas.
Tukialuksella oli aktiivinen rooli myös Suezin kriisissä. Siltä suoritettiin historian ensimmäinen laajamittainen helikopterihyökkäys, kun Oceanin ja HMS Theseuksen lähettämät Westland Whirlwind- ja Bristol Sycamore -helikopterit laskeutuivat Port Saidiin täynnä kommandosotilaita.
Alus siirrettiin reserviin vuonna 1958 ja romutettiin vuonna 1962.
Korjattu 28.9. klo 22.07 vuosiluku 3. kpl: 1957, ei 1975.