Niinistö YK:ssa: Väkivaltainen ääriliikehdintä pysäytettävä
Presidentti Sauli Niinistö arvioi YK:n yleiskokouksessa pitämässään puheessa, että kansainvälinen rauha ja turvallisuus on valitettavasti uhattuna kaikkialla maailmassa.
– Ahdasmielinen nationalismi, rasismi ja väkivaltainen ääriliikehdintä ovat nousussa. Nämä tuhoisat ideologiat on pysäytettävä, Niinistö painotti.
Monisyiset ja kauhistuttavat konfliktit Syyriassa ja Irakissa ja niiden lähialueilla vaikuttavat Niinistön mukaan paitsi Lähi-idän tilanteeseen myös epäsuorasti Eurooppaan ja Suomeen.
Konflikteissa on kuollut ja vammautunut jo satojatuhansia ihmisiä ja sitäkin useampi on joutunut pakenemaan kotiseuduiltaan.
Ennennäkemättömiä määriä turvapaikanhakijoita on lähtenyt konfliktien vuoksi kohti Eurooppaa.
– Euroopan yhteiskunnat ovat myötätuntoisia, mutta niihin kohdistuu kova paine. Niillä on rajalliset mahdollisuudet pitää huolta turvapaikanhakijoista ja heidän kotoutumisestaan vastaanottavaan yhteiskuntaan tai tarjota humanitaarista apua ulkomaille, Niinistö sanoi.
– Meidän on löydettävä yhdessä kestäviä ratkaisuja globaalilla ja alueellisella tasolla, jotta voimme valvoa rajoja paremmin ja samalla taata niiden henkilöiden oikeudet, jotka hakevat perustellusti kansainvälistä suojelua vainotuksi tulemisen vuoksi. Tähän tarvitaan visiota, rohkeutta ja johtajuutta, hän arvioi.
Vaihtoehto on Niinistön mukaan synkkä, sillä rajoista voi tulla ylitsepääsemättömiä muureja myös heille, jotka ovat oikeutettuja pakolaisasemaan.
Hän kiinnitti puheessaan huomiota myös Pohjois-Korean ydinkokeisiin, jotka ovat vakava huolenaihe.
Myös Ukrainan konflikti on edelleen ratkaisematta. Kaikki laittomat toimet, kuten Krimin liittäminen Venäjään, on Niinistön mukaan tuomittava.
Niinistö otti kantaa myös YK:n seuraavan pääsihteerin valintaan. Suomi on tyytyväinen siihen, että hakijoiden joukossa on useita naisehdokkaita.
– Sukupuolten tasa-arvo sekä tyttöjen ja naisten poliittinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen voimaannuttaminen ovat kestävän kehityksen edistämisen ja ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta ratkaisevan tärkeitä, Niinistö muistutti.