Ministeri Rydman: EU-valtiot kilpailevat investoinneista tukemalla yrityksiä – Vaikeuttaa Suomen tilannetta
Elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) mukaan eurooppalaisten maiden keskinäinen kilpailu tukien avulla on jo vaikeuttanut investointien saamista Suomeen.
Rydman kommentoi tukipolitiikkaa suomalaismedialle sen jälkeen, kun hän oli kokoustanut Brysselissä EU-alueen ministerikollegoidensa kanssa.
– Minullakin on tullut useampaan otteeseen sellaisia tilanteita, joissa firma suunnittelee investointeja Suomeen, mutta sillä on vetämässä pari vaihtoehtoista investointikohdetta jossain muualla Euroopassa. Ja sitten saattavat sanoa aika suoraankin, että meille on luvattu tuolta x-määrää valtion maksamaa investointitukea ja mitä teillä on maksaa.
Rydman katsoo suomalaisen ajattelun kilpailukyvyn edistämisestä olevan tällä hetkellä alakynnessä suhteessa eurooppalaiseen valtavirtaan.
– Uskaltaisin väittää, että jopa valtavirtatuulet EU:ssa vievät siihen suuntaan, että näistä valtiontuista ei niin nopeasti eroon vain päästäkään, hän arvioi.
Monet EU-maat näkevät nyt teollisuuspolitiikan keinona kilpailla Yhdysvaltojen ja Kiinan kanssa.
– Halutaan sellaista politiikkaa, jos julkinen valta Euroopan unionissa tavalla tai toisella tukee tai houkuttelee yrityksiä tai investointeja tällaisella valtiontukipolitiikalla, Rydman kuvaili.
Yhtenä ratkaisuna Saksan ja Ranskan kaltaisten suurten maiden suorille valtiontuille on hahmoteltu toistuvasti myös eurooppalaista rahastoa. Ideana olisi jakaa tällöin tukea Euroopassa muilla kuin kansallisilla perusteilla.
Rydman uskoisi tällaisen järjestelyn siirtävän maiden välisen kilpailun vain toiselle tasolle.
– Sitten käytäisiin kilpailua siitä, kuka onnistuu lobbaamaan omalle alueelleen parhaat investointituet siitä yhteisestä rahastosta. Ja oman havaintoni mukaan silloin, kun kovasti kilpaillaan yhteisistä EU-rahoista, niin harvoinpa Suomi on ollut erityisen voittavalla puolella.
Käytännössä Suomi siis ajaa ainakin neuvottelujen alussa yhä paluuta kriisiaikoja edeltäneisiin valtiontukisääntöihin.
– Totta kai on niin, että neuvotteluiden edetessä neuvottelupositioissa sitten lähentymistäkin tapahtuu.