Miehiä kuoli, katosi, sekosi ja haavoittui – 80 vuotta sitten alkoi verinen tappelu, jossa Suomi lopulta piirsi vihollisen etenemiselle rajan
Aamu oli varhainen, mutta sotarintaman polttopisteessä sitä ei ehtinyt ajatella. Neuvostoliiton joukot aloittivat voimakkaan tykistökeskityksen kello 5.30.
Tuhannet kranaatit iskivät suomalaisten niskaan. Savu tuprusi, hiekka pöllysi, puita pirstoutui ja sirpaleita sinkoutui sinne tänne. Kaaoksen keskellä haavoittuneet valittivat ja huusivat apua.
Siitä alkoi yksi Suomen sotahistorian tunnetuimpia taisteluita, joka tunnetaan nimellä Tali–Ihantala. Kaksi viikkoa kestänyt verinen taistelu on suurin Pohjoismaissa koskaan käyty tappelu.
Kaikki alkoi kesäkuun 25. päivän aamuna vuonna 1944. Siitä tulee ensi viikolla kuluneeksi tasan 80 vuotta.
Kesä oli hyökkäyksen alkaessa kukkeimmillaan, mutta sitä Suomessa juuri kukaan ei ollut ehtinyt havainnoida. Huolta kannettiin koko maan kohtalosta.
Neuvostoliitto oli aloittanut pari viikkoa aiemmin valtavan suurhyökkäyksen, jota suomalaiset eivät olleet onnistuneet pysäyttämään. Puna-armeija oli vallannut suomalaisille niin tärkeän Karjalankannaksen lähes kokonaan itselleen.
Merkittävä kaupunki Viipuri oli menetetty melkein ilman taisteluita 20. kesäkuuta.
Ja nyt vihollinen tykitti suomalaisasemia valtavalla voimalla Leitimonjärven seudulla lähellä Talia. Puna-armeija pyrki Talin kautta kohti Portinhoikkaa, josta avautuisivat tiet Saimaan kanavalle ja Ihantalaan.
Neuvostoliitto pyrki pakottamaan Suomen rauhaan. Oikeastaan sillä oli kiire, koska Operaatio Bagrationina tunnettu jättimäinen hyökkäys natsi-Saksaa vastaan oli alkanut 22. kesäkuuta Baltian, Valko-Venäjän ja Puolan kohdilta.
Suomelta piti rutistaa nopeasti voimat pois, jotta Neuvostoliiton joukkoja voitaisiin siirtää Berliiniä kohti rynnistävien joukkojen avuksi.
Neuvostoliiton ensimmäinen hyökkäys johti läpimurtoon Leitimonjärven molemmilla puolilla. Joukot tunkeutuivat Portinhoikan risteysalueen tuntumaan. Hyökkäys saatiin kuitenkin pysäytettyä ja vihollisen tankit työnnettiin pois Portinhoikan risteysalueelta.
Läpimurto oli silti vakava. Neuvostoliitolle ei voitu antaa mahdollisuutta päästä etenemään tärkeältä risteysalueelta. Suomi käynnisti vastahyökkäyksen, mutta vastassa oli ylivoimainen ja hyvin varustautunut jättiläinen.
Pekka Visuri, Pasi Kesseli ja Carl-Fredrik Geust kertovat tuoreessa kirjassaan Suomen sodat 1939–1945 (Docendo 2024), että suomalaisjoukkojen vahvuus oli noin 10 000 miestä Repolan–Tammisuon lohkolla, jonne sijoittui pääosa Tali–Ihantalan taistelukentästä.
Vastassa oli noin 90 000 sotilaan vahvuiset neuvostojoukot. Suomalaisten määrä kasvoi taisteluiden aikana noin 30 000 mieheen, sillä sotilaita siirrettiin Itä-Karjalasta Karjalankannakselle kiihtyvällä tahdilla.
Päivät olivat verisiä. Suomi teki vastahyökkäysyrityksiä ja Neuvotoliitto iski takaisin. Lopulta Suomi onnistui vakauttamaan rintamalinjat Talin suunnalla. Hyökkäykset silti jatkuivat edelleen.
Painopiste siirtyi heinäkuun vaihteessa enemmän Ihantalan suuntaan.
Neuvostojoukot onnistuivat tukeutumaan suomalaisten läpi aina Ihantalan kirkolle saakka. Suomalaiset löivät heidät takaisin.
Merkittävään rooliin Tali-Ihantalassa nousivat suomalaisten käytössä olevat saksalaiset panssarikauhut- ja nyrkit. Niillä suomalaiset kykenivät aiempaa paremmin tuhoamaan neuvostopanssareita.
Myös suomalaisten ilmavoimien teho oli parantunut. Ne kykenivät saksalaisten avulla iskemään puna-armeijan joukkojen ja huoltoyhteyksien kimppuun.
Ihantalassa ilmavoimat kykeni tuhoamaan muun muassa valmisteilla olevan puna-armeijan hyökkäyksen lähtökuoppiinsa.
Neuvostoliitto iski kuitenkin edelleen kiivaasti kohti. Tykkien jylinä, taistelukoneiden tekemät ilmahyökkäykset ja jalkaväen yhteenotot olivat jatkuvia.
Poterot, juoksuhaudat ja tuliasemat sortuivat. Maisema myllertyi valtavaksi sekasotkuksi, miehiä hautautui maan uumeniin, kaiken yllä leijui valtava pöly- ja savupilvi.
Menetykset olivat suuria. Miehiä kuoli, katosi, sekosi ja haavoittui. Tuskanhuutoja ja valituksia kuului koko ajan. Se kaikki oli henkisesti äärimmäisen raskasta. Monen mieli ei kestänyt. Hermonsa menettäneitä sotilaita oli aiempaa enemmän. Myös rintamakarkurien määrät kasvoivat.
Suomi ei silti sortunut. Neuvostoliitto onnistui tekemään useamman läpimurron Ihantalan suunnalla Pyöräkankaan alueella, mutta suomalaiset löivät ne takaisin.
Viimeisen kerran puna-armeija onnistui tunkeutumaan suomalaisten asemiin 7. heinäkuuta. Sen jälkeen Neuvostoliito alkoi vähentää joukkojaan alueella ja tilanne rauhoittui.
Tali–Ihantalan taistelut päättyivät Suomen torjuntavoittoon. Neuvostoliitto ei onnistunut jättimäisellä rynnistyksellään murskaamaan suomalaisten puolustusta.
Visurin, Kesselin ja Geustin mukaan merkittävimmät tekijät puna-armeijan pysäyttämiseksi olivat puolustajaa suosiva maasto, jalkaväen sitkeät vastahyökkäykset etenkin Talin taisteluvaiheessa, suomalaisen tykistön ja kranaatinheittimistön keskitetty tulenkäyttö, ilmavoimien tulituki, tehokas radiotiedustelu sekä panssaritorjunta.
Torjuntavoiton hinta oli kuitenkin kova. Kirjan mukaan Suomen tappiot olivat 8 500 miestä, joista kaatuneina yli tuhat. Puna-armeijan tappiot olivat 24 000 miestä, joista kaatuneina noin 5 400. Neuvostoliiton tappiolukuja on kuitenkin vaikea määrittää tarkasti.
Kadonneita kirja ei erittele. Useimmissa lähteissä suomalaisten kadonneiden määrät lasketaan myös yli tuhannessa miehessä.
Tali–Ihantala oli merkittävä taistelu juuri siksi, että siinä Suomi onnistui lopulta pysäyttämään Neuvostoliiton pitkään jatkuneen ryntäyksen. Suomea ei vallattu. Itsenäisyys säilyi.
Puna-armeija siirsi Tali–Ihantalan jälkeen oman sodankäynnin painopisteensä natsi-Saksan kukistamiseen.
Sota Suomen rintamalla ei kuitenkaan ollut ohi. Neuvostoliitto yritti Karjalankannaksella läpimurtoa vielä tunnetuissa Äyräpään, Vuosalmen ja Viipurinlahden taisteluissa. Suomi onnistui kuitenkin torjumaan hyökkäykset.
Heinä-elokuun vaihteessa 1944 Neuvostoliitto yritti läpimurtoa Itä-Karjalan suunnalla, Ilomantsin kohdalla.
Pari viikkoa kestäneissä Ilomantsin korpitaisteluissa Suomi onnistui talvisodasta tutulla motitustaktiikalla nujertamaan puna-armeijan rynnistyksen. Ilomantsin taistelut päättyivät Suomen voittoon.
Aseet Suomen ja Neuvostoliiton välillä hiljenivät lopullisesti pari viikkoa myöhemmin 4. syyskuuta 1944. Virallisesti rauha astui voimaan 19. syyskuuta 1944.
Lähteenä käytetty teosta Pekka Visuri, Pasi Kesseli ja Carl-Fredrik Geust: Suomen sodat 1939–1945. Selviytyminen maailmansodasta. Docendo 2024.