Maaseudun Tulevaisuus: Juha Majanen nousemassa kansliapäälliköksi Martti Hetemäen seuraajaksi
Tehtävää määräaikaisesti hoitanut Juha Majanen on nousemassa valtiovarainministeriön uudeksi kansliapäälliköksi, kertoo Maaseudun Tulevaisuus.
Majanen on ollut tehtävässä viime syyskuusta lähtien, kun Martti Hetemäki jäi eläkkeelle.
Majanen on aiemmin toiminut ministeriön hallinto- ja kehitysjohtajana sekä ylijohtajana.
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) vahvistaa, että valtiovarainministeriön uuden kansliapäällikön nimitys on esillä torstaina valtioneuvoston istunnossa. Vanhanen kertoo tehneensä esityksen nimityksestä, mutta ei kommentoi esityksen sisältöä.
Hetemäen seuraajan valinta on ollut pitkä prosessi ja haku on ollut käynnissä jo loppuvuodesta 2019.
Edellinen valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) esitti kansliapäälliköksi alivaltiosihteeri Päivi Nergiä viime keväänä, mutta veti esityksen pois, kun SDP asettui vastahankaan ja eduskunnan perustuslakivaliokunta moitti eduskunnan tiedonsaantia sote-uudistuksen valmistelussa. Nerg oli viime vaalikaudella uudistuksen projektijohtajana.
Virka avattiin uuteen hakuun viime lokakuussa ja hakijoita ilmoittautui 21.