Lapissa pääsee jo hiihtämään – lunta poikkeuksellisen paljon vuodenaikaan nähden
Lapissa päästään tällä viikolla jo hiihtämään, mutta muualla maassa hiihtokelejä saadaan vielä odotella. Lappiin saadaan Ilmatieteen laitoksen mukaan lunta yleensäkin lokakuun puolenvälin paikkeilla, mutta tämänvuotiset lumimäärät ovat poikkeuksellisen runsaita.
Ilmatieteen laitoksen sähköisestä tietokannasta selviää, että vastaavaa lumipeitettä ei ole tähän vuodenaikaan nähty vuosikymmeniin.
– Ilmatieteen laitoksen mittaushistorian mukaan yhtä suuria lumimääriä ei ole Keski-Lapissa ollut näihin aikoihin ainakaan vuoden 1961 jälkeen, kertoo päivystävä meteorologi Jesse Heikkilä.
Runsaat lumimäärät hemmottelevat erityisesti pohjoiseen suuntaavia syyslomalaisia. Monet hiihtokeskukset ovat jo auki, ja tykkilumi täydentää lumikerrosten paksuutta.
Eniten lunta on Sallassa ja Enontekiöllä, joissa sitä on kertynyt maahan jo yli kolmekymmentä senttiä.
– Lumi pysyy maassa, kun lämpötila pysyttelee pakkasen puolella tai nollan tuntumassa, Heikkilä sanoo.
Lapin lisäksi Puolangan Paljakassa on lähes kymmenen senttiä lunta.
Lapissa pakkaset kiristyvät tällä viikolla.
– Tähän mennessä Lapissa on ollut kylmimmillään –15 astetta. Pidän todennäköisenä sitä, että tällä viikolla tämä lukema menee rikki, Heikkilä sanoo.
Pohjoisessakin on suurta alueellista vaihtelua lumimäärissä, sillä Jäämeren läheisyydessä sade on tullut enimmäkseen vetenä. Lämpötilat aivan pohjoisessa Lapissa ovat nollan tutumassa.
Loppuviikko on koko maassa poutainen ja kylmä, ja etelässäkin lämpötilat laskevat tuntuvasti. Korkeimmillaan päivälämpötila on etelässsä loppuviikosta viisi astetta, ja öisin on selkeästi pakkasta.
Sateita on tällä viikolla luvassa vain vähän. Maan etelä- ja lounaisosissa sekä rannikoiden läheisyydessä sateet ovat todennäköisesti vettä tai räntää. Pysyvää lumipeitettä ei Keski-Lappia ja Puolankaa lukuun ottamatta ole luvassa.