Tällainen on joulunalusviikon sää
Maan etelä- ja keskiosissa ollaan alkuviikosta nollan tuntumassa tai hieman plussan puolella, Ilmatieteen laitos kertoo. Maan itä- ja pohjoisosissa pakkasta on muutamasta asteesta noin kymmeneen asteeseen.
Maanantaina sää on suuressa osin maata poutaista, mutta tiistaina säässä tapahtuu muutos matalapaineen tuodessa laajan sadealueen Suomen ylle. Ilmatieteen laitoksen mukaan maan keski- ja pohjoisosissa sade tulee räntänä ja lumena, etelässä vetenä.
Räntä- ja lumisade tekevät ajokelistä tiistaina huonon maan keski-, itä- ja pohjoisosissa.
Perjantaina Suomen ylle saapuu lounaasta toinen voimakas matalapaine, joka tuo lisää sateita.
– On mahdollista, että lunta tulee oikein kunnolla eteläänkin perjantaina. Tai sitten on mahdollista, että menee aika vetiseksi, päivystävä meteorologi Heikki Sinisalo arvioi STT:lle sunnuntai-iltana.
Sääolot voivat perjantaina vaikeuttaa joulun menoliikennettä huomattavastikin maan etelä- ja keskiosissa. Ilmatieteen laitos ei voinut sunnuntaina vielä varmuudella sanoa, tulevatko sateet lumena vai vetenä.
– Voi olla kovaa tuulta ja lumipyryä, mutta se on vielä epävarmalla pohjalla, Sinisalo arvioi.
Ilmatieteen laitoksen mukaan lumipeite säilynee suuressa osassa maata jouluun, vaikka vesisateet ovatkin verottaneet lunta etenkin maan lounaisosassa.
Lumipeite vähenee Uudellamaallakin vielä ennen joulua, muttei todennäköisesti kokonaan. Joulusta näyttää siis tulevan valkoinen maan eteläosassakin lukuun ottamatta Varsinais-Suomea ja Lounais-Suomen saaristoa.
Joulun pyhiä vietetään todennäköisesti lähes koko maassa pakkassäässä.