Italian uusissa vaaleissa euro on yhä keskeisempi kysymys, ennustaa tutkija
Italian poliittinen tilanne on yhden hallitusvaihtoehdon kaaduttua vaikea ja monimutkainen, kuvaa vanhempi tutkija Marco Siddi Ulkopoliittisesta instituutista.
On hyvin epätodennäköistä, että Kansainvälisessä valuuttarahastossa IMF:ssä Italian säästökuuria osaltaan valvonut Carlo Cottarelli saisi muodostamalleen hallitukselle parlamentin tuen.
– Hän on suoraan sanottuna aika lailla täysi vastakohta sille, minkä puolesta italialaiset (maaliskuun vaaleissa) äänestivät, Siddi sanoo.
Edessä lienevät siis ennenaikaiset vaalit mahdollisesti jo syyskuussa kesälomakauden päätyttyä.
Siddin mukaan ei ole nähtävissä, että enemmistöasetelma parlamentissa muuttuisi nykyisestä – päinvastoin loogista olisi populistipuolueiden Viiden tähden liikkeen ja Legan vahvistuminen entisestään.
Siddin mukaan presidentti Sergio Mattarella toimi poikkeuksellisen poliittisesti, mutta kuitenkin valtaoikeuksiensa puitteissa, torjuessaan puolueiden valtiovarainministeriksi ehdottaman Paolo Savonan nimittämisen.
Mattarellan mukaan Savonan puheet eurosta irtautumisesta ovat vaarallisia, koska euroalue on Italialle elintärkeä.
Presidentin sinänsä selkeä perustelu uhkaa johtaa Siddin mukaan siihen, että EU:sta ja eurosta tulee yhä keskeisempi teema seuraavassa vaalikamppailussa.
Tutkija ei kuitenkaan usko Legan ja Viiden tähden liikkeen yhtyvän suoranaisesti ajamaan euroalueen kolmanneksi suurimman talouden eroa yhteisvaluutasta, koska asia on perustuslaillisesti monimutkainen ja siihen liittyy paljon epävarmuutta.
– Monet italialaiset pelkäävät tätä mahdollisuutta, Siddi sanoo.