Itä-Suomen sateet jäämässä odotettua kevyemmiksi, etelässä päivä on aurinkoinen
Itä-Suomeen maanantaiksi luvatut sateet ovat jäämässä odotettua vähäisemmiksi, kertoo Ilmatieteen laitos. Voimakkaimmat sateet ovat siirtymässä aamupäivän ja päivän aikana itään Venäjän puolelle.
Vielä sunnuntai-iltana Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon maakuntien asukkaita kehotettiin varautumaan mahdollisesti jopa vaaralliseen runsaaseen sateeseen, mutta maanantaiaamuna sadevaroituksia ei maassa enää ollut.
Sadealue pysyttelee päivän aikana Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun yllä, mutta idässä sää poutaantuu vähitellen etelästä alkaen. Lämpötilat jäävät maan keskivaiheilla ja pohjoisessa alle 10 asteeseen.
Etelässä maanantai on aurinkoinen, ja lämpötila kohoaa ylimmillään 17–18 asteeseen.
Lapin länsi- ja keskiosissa on voimassa tulvavaroitus. Merialueista Suomenlahden itäosassa tuulee kovaa.