Ilmojen lämpenemistä saadaan odottaa kesäkuun kynnykselle – alkavalla viikolla vettä ripsii käytännössä koko maassa
Alkavalla viikolla sade ja pouta vaihtelevat miltei joka puolella Suomea, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan. Päivystävän meteorologin Juha Tuomalan mukaan maanantaina runsasvetinen sadealue liikkuu maan itärajaa pitkin pohjoiseen ja poistuu hiljalleen Venäjän puolelle, mutta läntisessä Suomessa on poutaa.
Tiistaina taas poutaa on laajalti, mutta Kainuun korkeudella ja maan keskivaiheilla saadaan kuurosateita. Keskiviikkona uusi sadealue lähestyy etelästä ja kulkee koko maan halki Lapin eteläosiin saakka, mutta pohjoisempi Lappi pysyy poutaisena.
Myös viikonlopun säästä on Tuomalan mukaan tulossa kirjava varsinkin maan etelä- ja keskiosissa. Lapissakin tulee perjantaina hajanaisia sateita.
– Hiukan epävakaiselta tämä näyttää. Lauantaina tulee enemmän sadekuuroja, ehkä pohjoisin Lappi pysyy poutaisena. Sunnuntai taitaa olla myös tällainen kuuroherkkä päivä, hän sanoo.
Ilmatieteen laitoksen viimeisimpien arvioiden mukaan käänne kesäisempiin lämpötiloihin tapahtuu vasta kuun vaihteessa.
– Siitä eteenpäin voisi olla jotakin lämpenemistä maan eteläosassa, ja periaatteessa pohjoisessa sitä lämpenemistä alkaa tapahtua tämän viikon loppupuolella. Sen jälkeen alkavat nuo lämpötilat oikeastaan jollakin lailla jo nousta, Tuomala kertoo.
Nyt alkuviikosta päivälämpötilat pysyvät etelässä 10–15 lämpöasteen tienoilla. Keski-Suomessa ja Pohjanmaan korkeudella heilutaan reilun 10 lämpöasteen tuntumassa ja Lapissa 3–9 lämpöasteessa. Sateet saavat lämpötilat niiaamaan hieman, mutta poutasäällä ne ovat enemmän koholla.
– Yöt menevät Lapissa varmaankin pakkaselle. Muuten täällä muualla ollaan öisin muutama aste plussan puolella, Tuomala sanoo.
Loppuviikosta säät alkavat lämmetä koko maassa Lappia lukuun ottamatta 15 lämpöasteen tienoille, ja Lapissakin lämmöt voivat nousta yli 10 asteen.
Ilmatieteen laitos on poistanut aiemmat varoituksensa siitä, että ajokeli olisi tänään huono Koillismaalla ja osassa Lappia. Räntä- ja lumisadetta saadaan ainakin Koillismaalla.
Vesisadetta tulee puolestaan Kaakonkulmalla sekä kuuroina Lounais-Suomessa.
– Hajanaisia sateita ulottuu Keski-Pohjanmaalta ja Pohjanmaan rannikolta Koillismaan suuntaan. Pääosin tulee vettä. Jokunen yksittäinen havainto on lumestakin, mutta ei niistä lumisateista taida mitään maahan kertyä, Tuomala sanoo.
Kaakosta lähestyy hänen mukaansa uusi matalapaine vesisateineen, ja sadetta on tänään luvassa jo iltapäivällä Kaakkois-Suomessa.
– Jokunen kuuro voi tulla varsinaisen sadealueen länsipuolella maan etelä- ja keskiosassa.
Tulvavaroituksia on tänään voimassa Kainuussa, Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla, valtaosassa Pohjois-Pohjanmaata sekä Lapin länsi- ja keskiosissa.
Merellä tuulee navakasti Perämeren pohjoisosassa, Selkämeren pohjoisosassa ja Suomenlahden itäosassa.