IAEA:n johtaja aikoo vierailla Kurskin alueen ydinvoimalassa Venäjällä
Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n johtaja Rafael Grossi aikoo vierailla Venäjällä Kurskin alueella sijaitsevassa ydinvoimalassa ensi viikolla. YK:n alaisen järjestön mukaan Grossi on ollut ydinvoimalan tilanteesta henkilökohtaisesti yhteydessä sekä Venäjän että Ukrainan viranomaisiin ja aikoo pitää kansainvälisen yhteisön ajan tasalla.
Sotatoimet ovat lähestyneet ydinvoimalaa sen jälkeen kun Ukraina aloitti yllätyshyökkäyksen Kurskin alueelle aiemmin tässä kuussa. 9. elokuuta IAEA kehotti Venäjää ja Ukrainaa olemaan sotatoimissaan mahdollisimman pidättyväisiä, ”jotta vältetään ydinonnettomuus, jolla voisi olla vakavia radiologisia seurauksia”.
Atomienergiajärjestön mukaan Kurskin ydinvoimalassa on kaikkiaan kuusi reaktoria, joista kaksi on toiminnassa, kaksi suljettu ja kaksi vielä rakenteilla.
Sodan aikana huolta on herättänyt myös Ukrainassa sijaitsevan Zaporizhzhjan ydinvoimalan turvallisuus. Venäjän joukot valtasivat ydinvoimalan sodan alkuvaiheessa, ja sen läheisyydessä on sen jälkeen käyty taisteluja. Molemmat osapuolet ovat syyttäneet toisiaan iskuista ydinvoimalaan.
Viimeksi lauantaina IAEA varoitti, että turvallisuustilanne Zaporizhzhjassa on heikentynyt, kun lähelle voimalaa tehtiin lennokki-isku.