Gazan kaupungissa käytiin kiivaita katutaisteluja, viestiyhteydet taas poikki
Israelin joukot ja äärijärjestö Hamasin taistelijat ovat käyneet maanantaina kiivaita katutaisteluja Gazan kaupungissa siitä huolimatta, että kansainvälinen yhteisö ja lukuisat avustusjärjestöt ovat vaatineet humanitaarista tulitaukoa alueelle.
– Iskemme Hamasin kimppuun ja etenemme tukikohta tukikohdalta, suunnitelmamme mukaan ja järjestelmällisenä pyrkimyksenämme poistaa Hamasin sotilaallinen kyvykkyys, sanoi Israelin armeijan edustaja Jonathan Conricus uutiskanava CNN:n haastattelussa.
– Meillä on maajoukkoja, panssareita, pioneereja. He iskevät, ja he myös ohjaavat tulta ilmasta, Conricus jatkoi ja sanoi armeijan keskittyvän erityisesti Hamasin maanalaiseen tunneliverkostoon.
Israelin asevoimat kertoi sunnuntaina, että sen joukot ovat edenneet rannikolle ja katkaisseet Gazan kaistan kahteen osaan, pohjoiseen ja etelään. Gazan kaupunki on ollut saarrettuna jo useita päiviä.
Yhdysvaltalaisten viranomaislähteiden mukaan Gazan pohjoisosissa on edelleen noin 350 000 ihmistä, vaikka Israel on toistuvasti kehottanut siviilejä lähtemään sekä lentolehtisin että tekstiviestein. Israelin armeijan mukaan armeija sallii edelleen siviilien lähteä Gazan pohjoisosista humanitaarista käytävää pitkin.
Kaikki viestiyhteydet Gazaan katkesivat jälleen sunnuntaina, eivätkä puhelimet tai internet toimineet myöskään varhain maanantaina.
Hamas hyökkäsi kuukausi sitten Israeliin tappaen Israelin viranomaisten mukaan yli 1 400 ihmistä, valtaosin siviilejä. Hamasin hallussa on myös yli 240 panttivankia.
Israelin vastahyökkäyksessä Gazaan on kuollut tähän mennessä vajaat 9 800 ihmistä, sanoo äärijärjestö Hamasin hallitsema alueen terveysministeriö. Lukuja ei ole voitu vahvistaa riippumattomista lähteistä.