Fortumin tytäryhtiö Uniper haki Saksan uuden energialainsäädännön mahdollistamaa tukea
Fortumin tytäryhtiö Uniper on hakenut Saksan uuden energialainsäädännön mahdollistamaa tukea, Fortum kertoo tiedotteessaan. Uniper on joutunut taloudellisiin vaikeuksiin Venäjän rajoitettua kaasun vientiä.
Uniper on Saksan suurin kaasun maahantuoja.
Fortum käy Saksan hallituksen kanssa keskusteluja löytääkseen ratkaisun, jolla Uniperin toimintaedellytykset voidaan varmistaa. Keskusteluissa on esillä useita ratkaisuvaihtoehtoja, mukaan lukien Uniperin liiketoimintojen uudelleenorganisointi niin, että Saksan energiajärjestelmälle keskeiset liiketoiminnot irrotetaan muista toiminnoista valtion omistukseen.
– Uniperin tilanteen vakauttaminen on keskeistä koko Saksan energian saannin turvaamiselle, Fortum kirjoittaa tiedotteessaan.
Kesäkuun puolivälistä lähtien Uniper on saanut vain noin 40 prosenttia sopimusten mukaisista kaasumääristä Venäjältä ja joutunut hankkimaan korvaavan kaasun markkinoilta merkittävästi korkeampaan hintaan. Kesäkuun lopussa Uniper antoi tulosvaroituksen ja peruutti tulosohjeistuksensa tälle vuodelle. Aiemmin tällä viikolla luottoluokittaja S&P Global Ratings asetti Uniperin luottoluokituksen (BBB-) tarkkailuun.
– Fortumin tavoitteena on löytää Saksan hallituksen kanssa kattava ratkaisu, joka on kestävä sekä kaasun käyttäjille että Uniperille ja joka turvaa Uniperin luottoluokituksen siinäkin tapauksessa, että kaasun toimitusrajoitukset Venäjältä pitkittyisivät tai pahentuisivat, Fortum kirjoittaa.
Saksan parlamentti hyväksyi perjantaina useita lainsäädäntömuutoksia, joiden myötä Saksan hallituksella on käytössään uusia keinoja turvata huoltovarmuus syntyneessä energiakriisissä. Lainsäädännön avulla hallitus voi tukea energiayhtiöitä niiden toiminnan vakauttamisessa lyhyellä aikajänteellä. Lisäksi lainsäädäntö tarjoaa työkaluja tarttua pitkäaikaisempiin rakenteellisiin haasteisiin, erityisesti jos kaasun toimitusrajoitukset pitkittyvät tai pahenevat.
– Olemme Fortumissa tyytyväisiä, että Saksan parlamentti on nyt hyväksynyt työkalupakin, jonka avulla energia-alaa voidaan nopeasti ja lyhytaikaisesti tukea tässä energiakriisissä. Toivomme, että Saksan hallitus ottaa välittömästi käyttöön uuden lainsäädännön mahdollistamat työkalut energia-alan ja erityisesti Uniperin tilanteen vakauttamiseksi samalla, kun jatkamme keskusteluja laajemmista, pysyvistä ratkaisuista, Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo sanoo tiedotteessa.