EU:n maratonhuippukokouksessa jatkuu vääntö rahasta – yhteiseen pöytään palataan iltapäivällä
EU-maiden johtajien huippukokous on venynyt maratonmittoihin, ja yhteiseen pöytään palataan tänään iltapäivällä.
Rahaneuvotteluja on käyty perjantaista alkaen, kun johtajat ovat keskustelleet 750 miljardin euron elpymisvälineestä sekä monivuotisesta budjetista.
Suomi ja niin sanottu nuuka nelikko ovat vaatineet elpymisvälineen sisältämien avustusten merkittävää pienentämistä, mutta sopuun asti muiden 22 jäsenmaan kanssa ei olla vielä päästy.
Nuukaan nelikkoon kuuluvat Hollanti, Itävalta, Ruotsi ja Tanska.
Avustusten ja lainojen suhteen lisäksi vaikeita kysymyksiä ovat olleet rahanjakoon liittyvä hallinnointi sekä EU-rahankäytön laajempi kytkentä oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen.
Saapuessaan tänään iltapäivällä kokouspaikalle Saksan liittokansleri Angela Merkel luonnehti, että puitteet sovulle ovat olemassa.
– Se on askel eteenpäin ja antaa toivoa, että tänään on mahdollisuus sopuun – tai ainakin, että sopu on mahdollista saavuttaa, Merkel sanoi.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron arvioi niin ikään, että ilmassa on toivoa kompromissista. Macron kuitenkin muistutti kunnianhimon tarpeesta ja siitä, että mitään ei ole sinetöity.
– Jos tänään ei ole kompromissin henkeä ja kunnianhimoa, on riskinä, että palaamme vaikeaan hetkeen, ja tiettyjen huolena on, että se käy vielä kalliimmaksi, Macron sanoi.
Neuvotteluissa mukana oleva Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen oli Merkelin ja Macronin kanssa samoilla linjoilla.
– Olen optimistinen tämän päivän suhteen. Vielä ei ole valmista, mutta asiat liikkuvat oikeaan suuntaa, von der Leyen sanoi saapuessaan kokouspaikalle.
Alun perin ehdotuksena on ollut, että 750 miljardin euron elpymisvälineestä jaettaisiin jäsenmaille 500 miljardia euroa avustuksina ja 250 miljardia lainoina.
Neuvotteluissa avustussummaa on hilattu alaspäin ensin 450 miljardiin euroon ja sitten 400 miljardiin.
Suomi ja nuuka nelikko vaativat kuitenkin avustusten pienentämistä entisestään, mutta esimerkiksi Ranska vaikutti pitävän tiukasti kiinni 400 miljardin euron rajasta.
Varhain maanantaiaamuna sopua etsittiin STT:n tietojen mukaan 390 miljardin euron tietämiltä.
Huippukokousta johtavalta Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalta Charles Micheliltä odotetaan uutta virallista kompromissiehdotusta ennen yhteiseen pöytään palaamista kello 17:ltä Suomen aikaa.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) kommentoi sunnuntaina pitävänsä hyvänä, jos lainojen ja avustusten suhteesta löytyisi tasapainoinen ratkaisu.
Perjantaina hän luonnehti, että hyvä tavoite voisi olla se, että paketissa olisi puolet avustuksia ja puolet lainoja tai niin, että avustuksia olisi alle puolet.
Elpymisvälineellä on tarkoitus tukea EU-maiden nousua koronaviruskriisin aiheuttamasta talouskuopasta. Poikkeuksellista mittavassa välineessä on se, että se on tarkoitus rahoittaa yhteisellä lainalla, jonka EU-komissio ottaisi markkinoilta.
Sunnuntain yhteisellä illallisella puheenjohtaja Michel muistuttikin tunteikkaassa puheessa jäsenmaita koronaviruspandemian vakavuudesta ja yhteisten ratkaisujen tärkeydestä.
– Kysymys on tämä: Ovatko Euroopan kansasta vastuussa olevat 27 johtajaa kyvykkäitä rakentamaan eurooppalaista yhtenäisyyttä ja luottamusta? Michel sanoi AFP:n näkemän tekstin mukaan.
Illalliskeskustelut keskeytettiin puolenyön jälkeen Suomen aikaa, ja johtajat siirtyivät jatkamaan neuvotteluja pienemmissä ryhmissä.
Suomi tapasi tauon aikana ainakin nuukan nelikon pääministerit.
Tunnelma yön aikana oli jännittynyt ja jopa turhautunut. AFP:n lähteiden mukaan Ranskan presidentti Emmanuel Macron antoi nuukiin kuuluvien Hollannin pääministerin Mark Rutten ja Itävallan liittokanslerin Sebastian Kurzin kuulla kunniansa.
Lähteiden mukaan Macron oli uhannut lähtevänsä mieluummin pois neuvotteluista kuin hyväksyvänsä huonon diilin.
Yhteiseen pöytään johtajat palasivat hieman ennen aamuseitsemää Suomen aikaa vain todetakseen, että yhteisiä keskusteluja jatketaan iltapäivällä.
Perjantaina alkaneessa huippukokouksessa on nyt neuvoteltu kolme päivää ja kolme yötä.
Ennätyksiä ei ole vielä rikottu, sillä tähän mennessä pisin huippukokous on ollut Nizzan huippukokous joulukuussa 2000.
Silloin EU-johtajat aloittivat viralliset neuvottelut torstaiaamuna ja sopu saavutettiin neljän yön jälkeen maanantaiaamuna.