USU: Kolme neljästä sanoo aikovansa äänestää EU-vaaleissa
Uutissuomalaisen teettämän gallupin mukaan kolme neljästä aikoo äänestää EU-vaaleissa joko erittäin tai melko varmasti. Erittäin varmana äänestämistään pitää 52 prosenttia ja melko varmana 23 prosenttia vastanneista.
Viisi vuotta sitten EU-vaalien äänestysaktiivisuus jäi 42,7 prosenttiin. Ennakkoäänestyksessä äänestäminen on tähän mennessä edennyt samaa tahtia kuin viisi vuotta sitten, mikä ennakoi lopullisen äänestysvilkkauden jäävän samalle tasolle kuin vuonna 2019.
Yleisin syy jättää äänestämättä on se, että EU-vaalit eivät kiinnosta. Näin ajattelee 59 prosenttia heistä, jotka eivät aio käyttää ääntään.
Kyselyn toteutti Tietoykkönen ja siihen vastasi ennen ennakkoäänestyksen alkamista 1 000 suomalaista. Kokonaistuloksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.