Joka kuudennelta koululaiselta puuttuu mieluinen harrastus, vaikka moni haluaisi sellaisen
Noin joka kuudennelta ala- ja yläkoululaiselta Suomessa puuttuu mieluinen harrastus. Asia ilmenee opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) tuoreen Koululaiskyselyn tuloksista.
Ilman harrastusta olevien koululaisten määrä on kuitenkin kyselyn perusteella vähentynyt. Vielä toissa vuonna joka viides koululainen oli vailla mieluista harrastusta.
Niistä koululaisista, joilta mieluinen harrastus puuttuu, liki kolme viidestä haluaisi itselleen sellaisen. Kaikista vastaajista noin puolet haluaisi aloittaa uuden harrastuksen.
Koululaiskyselyyn vastasi marraskuussa 164 000 ala- ja yläkoululaista yhteensä 1500 koulusta. Suurin osa eli yli kolme viidesosaa vastaajista oli alakoululaisia.
Tyttöjä oli runsaat 80 000 ja poikia hieman alle 80 000. Noin 4700 ei valinnut kumpaakaan vaihtoehtoa.
OKM toteuttaa Koululaiskyselyn joka toinen vuosi. Kysely tehtiin nyt viidettä kertaa.
Kyselyn mukaan tyttöjen suosituimpia toiveharrastuksia ovat ratsastus, eläinkerho, kuvataide, ruoan valmistaminen ja kiipeily.
Pojilla suosikkitoiveharrastuksia ovat puolestaan jalkapallo, parkour, tietokonepelit, biljardi tai snooker ja metsästys sekä kalastus.
Lisäksi yläkouluikäisillä tytöillä ja pojilla kuntosali sekä laskettelu tai lumilautailu ovat toiveiden kärjessä.
Kyselyssä koululaiset saivat valita noin 80 harrastuksen listasta toiveharrastuksiaan ja sellaisia asioita, joita he haluaisivat kokeilla. Kyselyn mukaan koululaisia kiinnostaisi kokeilla keskimäärin kymmentä eri harrastuslajia.
Esimerkiksi alakouluikäiset tytöt haluaisivat kokeilla erityisesti kuvataiteen, elokuvien ja taidekerhon harrastamista. Alakouluikäisillä pojilla suosituimpia kokeiluharrastuksia ovat parkour, pelisuunnittelu ja koodaus sekä elokuvat.
Koululaisia pyydettiin kyselyssä myös kertomaan, mitkä ovat tärkeimpiä syitä harrastamiseen. Yleisin syy harrastamiseen oli, että se on kivaa tai tekee iloiseksi. Näin kertoi kaksi viidesosaa koululaisista.
Toiseksi tärkeimmäksi syyksi nimettiin lajissa kehittyminen ja uusien taitojen oppiminen.