Poliisi: Elokapinan mielenosoittajat vapautettu
Eilen kiinni otetut ympäristöliike Elokapinan mielenosoittajat on vapautettu. Poliisi otti eilen Helsingissä kiinni kaikkiaan 74 mielenosoittajaa, joita epäillään niskoittelusta poliisia vastaan.
– Heitä on kuultu ja laskettu sen jälkeen vapaiksi, kertoo komisario Juha Haapalainen Helsingin poliisista.
Elokapinan kulkueet saapuivat Eduskuntatalon edustalle eilen iltakuuteen mennessä. Osa mielenosoittajista jäi poliisin mukaan Mannerheimintielle ajoradalle eikä noudattanut poliisin poistumiskäskyä. Poliisi määräsi tämän jälkeen mielenosoituksen päättymään ja väkijoukon hajaantumaan.
Mielenilmaukseen osallistui poliisin arvion mukaan noin 450 mielenosoittajaa.
Elokapina yrittää saada tempauksillaan yhteiskunnan kiinnittämään enemmän huomiota ilmastonmuutoksen torjuntaan. Ympäristöliike pitää tämän hetkisiä ilmastonmuutosta hillitseviä toimia riittämättöminä.
Poliisin mukaan mielenosoituksesta oli tehty etukäteen ilmoitus. Torstaina iltapäivällä poliisi tiedotti, ettei mielenosoituksesta ollut tehty vielä tuolloin ilmoitusta.
Kokoontumislain mukaan mielenosoituksesta on tehtävä poliisille ilmoitus vuorokausi ennen sen alkamista. Myöhemminkin tehty ilmoitus voi olla pätevä, jos mielenosoituksesta ei aiheudu kohtuutonta haittaa yleiselle järjestykselle.
Poliisi tiedotti eilen ennen iltakahdeksaa liikenteen kulkevan jälleen Mannerheimintiellä Eduskuntatalon edessä.
Mielenosoittajien vapauttamisesta uutisoi aiemmin Yle.