Eduskuntataloa koepuhdistettiin höyryllä – maali-iskun jäljet istuvat laastissa tiukasti
Eduskuntatalon pylväitä ja portaita yritettiin maanantaina puhdistaa korkeapainehöyryllä ilman kemikaaleja. Esimerkiksi talon pylväissä on edelleen jäämiä punaisesta maalista, jota ympäristöaktivistit suihkuttivat niihin viime viikolla.
Koepuhdistuksen aikana ilmeni, että julkisivun huokoisia laastisaumoja on haasteellista saada puhtaaksi. Muutaman pilarin koepuhdistus näytti kuitenkin tuottaneen tulosta.
– Huokoiset laastisaumat ovat imeneet tätä väriainetta syvälle, ja niiden putsaaminen on työlästä ja aikaa viepää. Mutta kyllä ne puhtaaksi saadaan näillä näkymillä, sanoi talonrakennusmestari Juha-Pekka Ryynänen STT:lle.
Kivipintojen puhdistaminen ei Ryynäsen mukaan ole ongelma, ja Ryynäsen alustava arvio on, ettei laastisaumoja tarvitse ryhtyä uusimaan. Laastisaumat on viimeksi uusittu vuosina 2016–17 Eduskuntatalon peruskorjauksen yhteydessä.
Ryynäsen mukaan koepuhdistuksen tuloksia tarkastellaan nyt Museoviraston kanssa, minkä jälkeen tehdään päätöksiä jatkotoimista. Työtä voitaneen jatkaa ensi viikolla.
– Henkilökohtaisena tavoitteena olisi, että käytettäisiin hyväksi ensi viikon maanantai, jolloin eduskunnassa ei ole istuntoja, Ryynänen sanoi.
Eduskunnan kiinteistöpäällikkö Sari Turunen kertoi STT:lle, että esitys puhdistustavasta tuli Museovirastolta. Toteuttajaksi valittiin ulkopuolinen yritys Ukri.
Turusen mukaan tarkoituksena on ensin katsoa, miten höyrypuhdistus toimii.
– Yritetään löytää mahdollisimman hellävaraisia puhdistuskeinoja, ja tämä on sieltä niin sanotusti hellimmästä päästä, hän sanoi.
Puhdistamisen lopullisista kustannuksista ei ole vielä tietoa, mutta Turusen mukaan jo pelkät nosturikulut ovat tuhansia euroja.
Maalia on edelleen jäljellä graniittipylväissä ja erityisesti niiden saumoissa. Myös ovien metallirakenteissa on jonkin verran jäämiä.
Ympäristöjärjestöt Elokapina ja ruotsalainen Återställ Våtmarker sotkivat Eduskuntatalon pylväät punaisella maalilla viime viikon keskiviikkona vastalauseena turpeen noston jatkumiselle.