Eduskunnan "hevospuolue" paheksui hevostaloudelta leikkaamista
Hevostalouden 8,5 miljoonan euron leikkaus sai paheksuntaa eduskunnan ”hevospuolueelta” maa- ja metsätalousministeriön pääluokan budjettikeskustelussa.
Hevostalouden edistämisen rahoitusta alennetaan kahdeksalla ja puolella miljoonalla eurolla osana valtionavustusten säästöjä.
– Rahoituksen alenemisen vaikutusten keventämiseen etsitään vielä yhdessä ratkaisuja toimialan kanssa, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) selvitti.
Hevosten ystävät eri puolueista olivat huolissaan tilanteesta.
– Vaikka kehuin tuossa sitä, että maatalouteen ei suoria leikkauksia kohdistu, niin haluan ihan erikseen sanoa, että olen huolissani kansallisrotumme suomenhevosen tulevaisuudesta, sillä hevostalouteen kohdistuu merkittävät leikkaukset, keskustan Anne Kalmari totesi.
Kokoomuksen Markku Eestilä sanoi työllisyyden olevan itselleen johtava periaate, kun mitä tahansa päätöksiä tehdään.
– Hevostalous työllistää yhtä paljon kuin Lapin matkailu, noin 6 500 henkilöä, ja hevostalous on osa maatalouden tuotantoa. Se on erikoismaataloutta ja yksi järkevimpiä keinoja, millä maaseutua yleensä pidetään elävänä, Eestilä muistutti.
Eestilän mukaan leikkaus oli ymmärrettävä, mutta kohtalaisen iso.
– Nyt meidän täytyy hakea keinoja, millä me saamme tätä liian isoa pudotusta ajettua kiinni, sillä kyllähän me toki hallitusohjelmassa otimme huomioon suomenhevosen kansallisrotuna ja totesimme, että hevostalouden toimintaedellytykset pitää turvata.
SDP:n Seppo Eskelinen huomautti, että hevostalouden leikkauksista kolmasosa menee maakuntaraviradoille, mikä ajaa ne taloudelliseen ahdinkoon.
– Vuodesta 2017, kahdeksan vuotta, on ollut näitten taloudellinen tuki indeksijäädytettynä. Ja nyt leikataan näistä 22 prosenttia lisää. Tänäänkin kahdelta maakuntaraviradalta soitettiin.
Eskelisen mukaan tämä tarkoittaa yhdessä rahapeliuudistuksen kanssa sitä, että ratsastus ja raviurheilu joutuvat melkoiseen piinapenkkiin.
SDP:n Mika Kari huomautti Suomen puolustuspolitiikankin seisseen aikanaan suomenhevosen neljällä jalalla.
– Olen todella pettynyt, että hallituksen hevosalaan kohdistuvat leikkaukset uhkaavat koko suomenhevosen tulevaisuutta.
Karin mukaan suomenhevostyö ja -kasvatustyö on pitkäjänteistä työtä, ja jatkuvat leikkaukset syövät niin hevosalan yrittäjien kuin koko raviväen luottamusta suomalaisen hevosalan tukemiseen.
Karin mukaan myös pelituotto ohjautuu jo nyt kasvavassa määrin Ruotsiin sen sijaan, että suomalainen hevosurheilu saataisiin kiinnostavaksi ja pelituotot kohdistumaan kotimaahan ja suomenhevosen ja koko raviurheilun hyväksi.
Ministeri Essayah vakuutti, että hallitus haluaa pitää huolta hevosalan tulevaisuudesta ja suomenhevonen on hallitusohjelmassa mainittu.
– On huomioitava, että vaikka tuo 8,5 miljoonan leikkaus on totta kai valitettava, niin siellä oli myöskin se 6 miljoonaa, mikä vielä lisäleikkauksena pyöri, ja se saatiin kuitenkin tuossa neuvotteluitten aikana sieltä pois. Siinä mielessä sanotaan, että sitä pystyttiin kohtuullistamaan.
Essayahin mukaan toimialan kanssa on tärkeää kuitenkin vielä katsoa, mitä pystytään tekemään tässä tilanteessa.
– On myös huomioitava se, että arpajaislain muutoskin on tulossa, ja sillä voi olla myöskin sitten merkitystä esimerkiksi todellakin ravipelaamisen kautta koko hevosalan rahoitukseen ja toimintamahdollisuuksiin, Essayah myönsi.