Arvio: Hamasin vankien kohtalonhetket käsillä – Israel hautoo rynnäkköä Gazan tunneleihin
Pyrkimyksissä vapauttaa terroristijärjestö Hamasin kaappaamat 239 panttivankia ollaan saavuttamassa ”kriittinen hetki”, sanoo Gershon Baskin, joka oli mukana neuvottelemassa israelilaissotilas Gilad Shalitin vapauttamisesta vuonna 2011. Tuolloin Hamas vaihtoi Shalitin yli 1000 palestiinalaiseen vankiin.
Baskinin arviosta uutisoi brittilehti The Times. Baskinin tietojen mukaan Israelin armeija on laatinut suunnitelman Gazan tunneliverkostoon rynnäköimisen varalta. Hamasin uskotaan piilottelevan panttivankejaan tunneliston suojissa.
Baskin sanoo, että panttivankien vapauttamisesta pitäisi päästä sopuun pian tai muuten Israelin armeija toteuttaa suunnitelmansa. Baskin uskoo, että aikaa neuvotteluille on enää ”muutamia päiviä, ellei vain muutamia tunteja”.
Tutkijana ja neuvottelijana tunnettu Baskin sanoo, että on mahdotonta arvioida etukäteen, kuinka israelilaissotilaiden rynnäkössä kävisi.
Panttivankien vapauttaminen voisi onnistua tai heitä saattaisi menehtyä tulitaistelussa. On myös mahdollista, että Hamas vastaisi Israelin joukkojen etenemiseen tappamalla vankinsa.
Tulitaukoa Baskin ei pidä todennäköisenä, sillä Israelin armeija on jo kulkenut syvälle Gazaan.
– Israelin kannalta tulitauon aloittaminen tarkoittaisi, että heidän pitäisi sijoittaa joukkonsa uudelleen. Muuten Hamasin taistelijat voisivat ampua ja tappaa sotilaita, joilla ei ole suojaa.
Baskin katsoo, että tulitauko voisi tulla kyseeseen, jos Hamas suostuisi luovuttamaan ainakin 150 panttivankia.
Tutkijan mukaan Israelissa yleinen mielipide alkaa kuitenkin kallistua sotilaallisen operaation kannalle.
Esimerkiksi viime viikonloppuna maan entinen presidentti Reuven Rivlin totesi, israelilaisten tulisi luottaa omaan ”mahtavaan armeijaansa sekä sen komentajaan”.
– Minä luotan heidän tekevän kaiken mahdollisen panttivankien tuomiseksi kotiin, Rivlin sanoi.