Apu: Kirsi Piha erosi kokoomuksesta – "En ole osa sitä porukkaa"
Entinen kokoomuspoliitikko, nykyinen yrittäjä Kirsi Piha kertoo Apu-lehden haastattelussa eronneensa kokoomuksesta viime joulukuussa. Hän oli ollut puolueen jäsen yli 30 vuotta.
Piha sanoo Avun haastattelussa, ettei hän halua olla tukemassa sitä suuntaa, jota kokoomus nyt ottaa.
– En halua olla legitimoimassa sitä, mitä nyt tapahtuu, en ole osa sitä porukkaa, hän toteaa.
− Minun mielestäni me tehdään tosi sisäänpäin kääntynyttä politiikkaa. Se perustuu ennakkoluuloille ja vihalle, se perustuu nollasummapeliajattelulle, ja siis ihan puhtaalle rasismille.
Pihan mukaan nykyisessä hallituksessa vallitsee ajatus, että hoidetaan ensin talous kuntoon ja vasta sen jälkeen palataan kysymyksiin esimerkiksi tasa-arvosta ja ihmiskäsityksistä.
– Se ei mene niin. Ei tule sellaista maailmaa, jossa talous on hoidettu ja sitten palataan näihin muihin asioihin, hän sanoo.
Piha kummastelee myös hallituksen rasisminvastaista kampanjaa, johon perussuomalaiset ei puolueena aio osallistua.
– Ollaan vuosi rakennettu jotain rasisminvastaista kampanjaa. Meillä on itsellä se ongelma, ja sitten me rakennetaan kampanja muille. Että mitä ihmettä täällä tapahtuu, hän ihmettelee Avun haastattelussa.
– En pidä Petteri Orpoa rasistina. Mutta fakta on se, että hän pääministerinä mahdollistaa, legitimoi ja tavallaan mielestäni yllyttää tässä koalitiossa sen kaltaiseen ajatteluun Suomessa. Onko se sivistynyttä? Minun mielestäni ei ole.
Piha nousi kokoomuksen kansanedustajaksi vuonna 1994. Vuosina 1996–1999 hän toimi europarlamentaarikkona ja vuosina 1999−2003 uudelleen kansanedustajana. Hän oli pitkään myös Helsingin kaupunginvaltuutettu.
Kansanedustajuutensa jälkeen Piha perusti Ellun Kanat -viestintätoimiston. Helmikuussa 2021 Pihasta tuli kokoomuksen ehdokas Helsingin pormestariksi, mutta jo kuun lopussa hän luopui ehdokkuudesta.
Piha ei kuulu nyt mihinkään puolueeseen.
– Voin olla vapaa äänestäjä ja valita vaaleissa, mikä tuntuu suunnalta, jonne haluan yhteiskuntaa viedä, hän sanoo Avulle.
– Mutta en mä kokoomusta äänestä kyllä vähän aikaan.