Alma Median kysely keskustavaikuttajille: Kulmuni suosikki keskustan johtoon
Elinkeinoministeri Katri Kulmuni on keskustavaikuttajien suosikki keskustan puheenjohtajaksi, ilmenee Alma Median teettämästä kyselystä.
Kulmunia kannattaa kyselyn mukaan 50 prosenttia vastanneista, kun taas puolustusministeri Antti Kaikkonen saa 39 prosentin kannatuksen.
Reilu kymmenen prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että ensi viikolla valittavan keskustan tulevan johtohahmon tulisi olla joku muu.
Iltalehti tulkitsee kyselyn vastausten perusteella, että Kulmunin valintaa puoltaa tämän napakkuus ja ikä. Kulmuni on pian 32-vuotias, Kaikkonen puolestaan 45-vuotias.
Kaikkosta kannattavat puolestaan näkevät, että puolustusministerillä on enemmän kannatusta kaupunkilaisten keskuudessa.
Keskustan on perinteisesti ollut vaikea kerätä kaupunkilaisten ääniä. Puolueen keulakuvaksi Kaikkonen olisi sopiva myös, sillä hän ei ole liian tosikko, keskustavaikuttajat toteavat.
Vastaajista myös lähes puolet on sitä mieltä, että ensi vuoden puoluekokouksessa keskustan täytyy järjestää uusi puheenjohtajakilpailu.
Alma Median kysely teetettiin 15.–27. elokuuta. Kyselyyn vastasi 166 keskustalaista, joista lähes 90 prosenttia on puoluekokousedustajia.
Kysely lähetettiin yli 300 keskustalaiselle, ja vastausprosentti oli 50. Kyselyn tuloksia voi Alma Median mukaan pitää suuntaa antavina.
Uutissuomalainen kertoi keskiviikkona, että keskustan piirijohtajista lievä enemmistö olisi taipumassa Kaikkosen kannalle.
Piirijohtajista kahdeksan tukee puolustusministeri Kaikkosta ja viisi elinkeinoministeri Kulmunia. Seitsemän ei vielä ole tehnyt valintaansa ja yksi ei äänestä kumpaakaan.
Juha Sipilän seuraaja keskustan johtoon valitaan 7. syyskuuta. Valinnan tekevät puoluekokousedustajat.