Ennätyslämmin maaliskuu oli ilmastonmuutoksen vuoksi noin kaksi astetta lämpimämpi
Tämän vuoden maaliskuu oli Suomen mittaushistorian lämpimin maaliskuu
Valtaosa suomalaisista haluaa ulkopolitiikassa lisää yhteistyötä Pohjoismaiden kanssa
Enemmistö haluaa, että suhde Yhdysvaltoihin pidetään ennallaan. Evan arvotutkimuksen tiedot kerättiin lokakuussa.
Suomalaiset tinkivät nyt ruuasta – Kysely paljastaa karun muutoksen arjessa
Suomalaiset säästävät nyt sekä ruuasta että isoista ostoksista. Noin puolet työikäisistä suomalaisista kertoo...
Yle: Näin Kela-korvauksilla tehdään bisnestä
Netin kauppapaikoilla myydään voiteita, jotka on hankittu lähes ilmaiseksi Kela-korvauksilla, kertoo Yle.
Tuotteiden eteenpäin...
Husin työntekijälle ehdollista vankeutta – urkki yli 140 potilaan tietoja
Nainen myönsi katselleensa tietoja uteliaisuudesta ja ajanvietteeksi
Palkittu sotilas pidätettiin Australiassa epäiltynä sotarikoksista
Australiassa yksi maan eniten kunniamerkkejä saaneista sotilaista pidätettiin tiistaina epäiltynä sotarikoksista, kertoivat poliisi...
Ranskassa ainakin yksi on kuollut ja kymmeniä loukkaantunut junaturmassa – luotijuna törmäsi puolustusvoimien kuorma-autoon
Pohjois-Ranskassa ainakin yksi ihminen on kuollut ja kolmisenkymmentä loukkaantunut junaturmassa tiistai-aamuna, raportoivat ranskalaismediat....
16- ja 18-vuotiaat vangittu kouluiskun suunnittelusta Tampereella
Poliisi epäilee 16- ja 18-vuotiaita poikia törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta...
”Kuljetusala on totaalisesti petetty” – Ammattidiesel jäi tyhjäksi lupaukseksi, keskustan Kettunen paheksuu hallitusta
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tuomas Kettunen on tyrmistynyt tiedosta, että hallitus ei ole edes...
Varoitus tekoälykumppaneista: ”Emme vielä tiedä, mitä nämä järjestelmät tekevät meille”
Tutkijan mukaan tekoälyn kanssa ei pidä tehdä samoja virheitä, kuin somen kanssa aiemmin.
Artemis 2 kävi Kuun takana – näkymät saivat astronautit sanattomiksi
Artemis 2:n astronautit olivat Suomen aikaa tiistain vastaisena yönä noin 40 minuuttia Maan tavoittamattomissa.
WHO keskeytti lääketieteelliset evakuoinnit Gazasta työntekijänsä kuoleman vuoksi
Maailman terveysjärjestö WHO on keskeyttänyt lääketieteelliset evakuoinnit Gazasta työntekijänsä kuoleman vuoksi.
Asiasta kertoi Suomen...
Zelenskyi: Ukraina on ehdottanut Venäjälle iskutaukoa energiakohteisiin
Ukraina on viime viikkoina iskenyt voimalla esimerkiksi Venäjän öljysatamiin ja öljynjalostamoihin.
Unifil Israelille ja Hizbollahille: Hyökkäykset Unifilin asemien läheltä vaarantavat rauhanturvaajat
Viime aikoina useita Unifil-operaation rauhanturvaajia on kuollut tai haavoittunut tehtävissään.