Pirkanmaan keskusta: Maakuntamallista pidettävä kiinni
Pirkanmaan keskusta kehottaa hallitusta pitämään kiinni sovituista asioista soten ja maakuntamallin suhteen.
– Suomen uudistaminen edellyttää kykyä päätöksentekoon, mutta myös sitoutumista tehtyjen ratkaisujen läpiviemiseen koko hallitukselta, pirkanmaalaiset toteavat piirikokouksensa kannanotossa.
Pirkanmaalaiset muistuttavat, että hallituksessa aikaansaatu ratkaisu maakuntapohjaisesta sote- ja aluehallintomallista on tasapainoinen tulos pitkästä prosessista.
Ratkaisu turvaa pirkanmaalaisten mielestä riittävät resurssit palvelujen järjestämiselle alueilla. Samalla se vahvistaa lähipalveluja yhdistämällä eri toimintoja saman tuottajan toimipisteisiin.
– Ratkaisu mahdollistaa maakuntavaaleihin perustuvan demokraattisen päätöksenteon maakunnallisissa palveluissa. Siinä kansanvalta toteutuu suoremmin ja tasapuolisemmin maakunnan asukkaille kotikunnan koosta riippumatta verrattuna nykyisiin kuntayhtymiin, kannanotossa sanotaan.