Putin julisti väliaikaisen tulitauon pääsiäiseksi – Ukraina: Venäjä on jatkanut hyökkäystä kaikilla rintamilla
Venäjän presidentti Vladimir Putin on julistanut Ukrainan sotaan 30 tuntia kestävän pääsiäistulitauon. Tulitauko...
Hanna Nohynek aikoo puolustaa aluevaltuustossa lähipalveluita – ”Tarvitaan luovaa ajattelua”
Kyse tulevissa päätöksissä on tutkitun tiedon jalkauttamisesta, THL:n ylilääkärinäkin toimiva ääniharava toteaa
Kolme kuukautta Trumpia pani maailman mullin mallin – USA:n presidentti räjäytti liittolaissuhteet, talouden ja liittovaltion
STT kokosi Trumpin toisen kauden ensimmäisten kuukausien pääteemat
Tällaisia painajaisia suomalaiset näkevät – kahdella uutistapahtumalla iso vaikutus
Toistuvien painajaisten taustalla voi olla masennusta tai ahdistusta.
Mihin kuuluvat suklaamunien kääreet? – Näin lajittelet pääsiäisen jätteitä
Pääsiäisen vietossa syntyy usein erilaisia jätteitä kuin tavallisessa arjessa. Jäteyhtiöt ohjeistavat, miten erilaiset...
Lempimusiikki voi vaikuttaa aivoihin kuten syöminen ja seksi
Musiikki voi herättää voimakasta mielihyvää ja ilmetä myös kehossa miellyttävinä ”vilunväristyksinä”.
Turun PET-keskuksen tuore...
Aeroflotin perusjuhta Tupolev Tu-154 oli meluisa mutta luja – dramaattiset onnettomuudet varjostivat mainetta
Kolmimoottorisia matkustajakoneita ei enää maailman kentillä juuri näe. Menneinä vuosikymmeninä ”trijetit” olivat kuitenkin...
HS: Olli Rehn tukee esitystä EU-maiden yhteisen puolustusrahoituslaitoksen perustamisesta
Suomen Pankin pääjohtajan Olli Rehnin mukaan Euroopan komission esittelemä 800 miljardin euron puolustusrahoituspaketti...
CNN: Laittomasti karkotettu elsalvadorilainen on senaattori Van Hollenin mukaan siirretty toiseen vankilaan
Yhdysvaltalaisen senaattorin mukaan Yhdysvalloista laittomasti karkotettu elsalvadorilainen mies on reilu viikko sitten siirretty...
Politico: Liettua aikoo vahvistaa Naton ”heikkona lenkkinä” pidettyä Suwalkin käytävää
Liettua aikoo vahvistaa ja kunnostaa tietä Suwalkin käytävällä, kertoo verkkolehti Politico.
Vajaan sadan kilometrin...
Muistatko suojata puhelimen pin-koodin näppäilyn? Nämä vaarat vaanivat matkailijoita
Lomakausi on kyberrikollisille otollista aikaa, sillä reissussa ihmiset rentoutuvat, liikkuvat vieraassa ympäristössä ja...
FT: EU-virkamiehiä ohjeistettu käyttämään USA:ssa prepaid-puhelimia vakoiluriskin vuoksi
EU-komissio on ohjeistanut Yhdysvaltoihin matkustavia virkamiehiä käyttämään prepaid-puhelimia ja vakoiluriskin välttämiseksi, Financial Times...
HS: Hallitus aikoo poistaa ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden – SAK: ”Jälleen hallitus lyö duunaria”
Hallitus aikoo poistaa ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden, kertoo Helsingin Sanomat lähteisiinsä perustuen.
Myös työnantajapuolen järjestöjen...
HS: Ex-pääministeri Sipilä patistaa Orpon hallitusta tekoälyloikkaan
Entinen pääministeri, keskustan ex-puheenjohtaja Juha Sipilä kannustaa Helsingin Sanomien haastattelussa Orpon hallitusta tekemään...