”Näin siellä Välimeren yli tulleen nuoren miehen, joka oli saanut rikollisen kiväärinperästä lyönnin poskipieleen. Se muistikuva herättää edelleen tunteet siitä, kuinka julma maailma voi olla.”
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs pahoittelee kohua aiheuttanutta sanavalintaansa Facebook-päivityksessään.
Pylväs puhui eilen keskustan...
Kokoomuksen tiedote maahanmuuttolinjauksesta lähti maailmalle virheellisenä, puolueesta selitetään.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen pahoittelee virhettä...
Britanniassa luvattomia ylityksiä pyritään suitsimaan vankeustuomioita koventavalla lakiuudistuksella. Kansalaisjärjestön mukaan suunnitelma on ”äärimmäinen ja ilkeä”.
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja kirjoittaa, että kattavan sosiaaliturvan maassa ei pidemmän päälle ole kannusteita työskennellä matalien palkkojen aloilla.
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra kertoo tiedotustilaisuudessa lähtevänsä mukaan perussuomalaisten puheenjohtajakisaan.
– Olen...
Perustuslakivaliokunta esittää muutoksia hallituksen maahantulomalliin. Lausunnossa suhtaudutaan kriittisesti muun muassa sääntelyn voimassaoloaikaan. Valiokunta...