Digitalisaatio Suomen Yrittäjät: Digiosaaminen on keskeinen menestystekijä yrityksille Digitaalisesti suuntautuneet yritykset ovat edelläkävijöitä suomalaisessa yrityskentässä, kertoo Suomen Yrittäjien selvitys. Sen mukaan yrittäjän... 11.7.2016 8:37
Digibarometri Suuri osa Suomen suuresta digi-potentiaalista vielä hyödyntämättä Suomella on maailman parhaat edellytykset hyötyä syvenevästä digitalisoitumisesta, torstaina julkaistu Etlatiedon toteuttama Digibarometri... 16.6.2016 14:19
Digitalisaatio Digiyliopistossa voisi opiskella missä vain – ministeriö jakaa pian rahaa digiympäristöjen kehittämiseen Kauppatieteilijöiden etujärjestö Suomen Ekonomit ehdottaa digitaalisen kauppakorkeakoulun perustamista. Ajatusta on helppo venyttää kauppatieteiden... 23.5.2016 3:01
Digitalisaatio Viron e-kansalaisuuden saanut jo toista tuhatta suomalaista Jo reilusti toista tuhatta suomalaista on saanut Viron myöntämän e-kansalaisuuden runsaan vuoden aikana. Viron... 7.2.2016 3:00
Talous Suuryritykset sijoittavat digitalisaatioon ja ulkomaille Suomen suurimmat yritykset aikovat tänä vuonna sijoittaa aiempaa enemmän digitalisaatioon. OP-ryhmän ja Aalto-yliopiston kyselyn... 25.1.2016 10:29